The New Version of Me

Lohturuokaa stressaantuneelle sydämelle

2012-02-08T20:17:00.003+02:00

Tekee mieli kirjoittaa, mutta ei ole sanoja siihen mitä tunnen.

Menetin isoäitini. Suru on suuri, vaikka olisihan se pitänyt tietää, että näin tulee joskus käymään. En vain ollut ajatellut, että nyt vielä.

Olen liian stressaantunut opiskeluista, vapaaehtoisesti itselleni haalimistani hommista ja harjoittelupaikan etsimisestä. Tuntuu siltä, ettei tästä mitään tule. Olen kuin jakautunut kahtia - toinen minä juoksee niin lujaa, ettei ajatukset pysy perässä ja toinen taas nukkuu untuvapeiton alla talviunta. Huomenna on tentti, yritän rauhoittua ja pitää itseni kasassa niin, että saisin luettua ja vielä menisin sinne itse tenttiin. Sydän hakkaa liian lujaa, enkä saa sitä rauhoittumaan millään.

Herkkuja!

2012-01-23T19:40:00.003+02:00

Syön terveellisesti lukuunottamatta herkkuja. Ne on mun ongelma. Ihan sama, kuinka paljon lisäaineita, väriaineita, arominvahventeita tai vaikka myrkkyjä niissä on, syön niitä silti. Tavallisesta ruoasta olen kuitenkin tarkka. Hullua? Musta on. Ihan kuin niitä herkkuja ei koskisi samat säännöt kuin tavallisia ruoka-aineita. Eikä siinä mitään, jos söisin niitä vaikkapa kerran viikossa. Syön melkein joka päivä jotain karkkia tai sipsiä. Olen kai jotenkin koukussa niihin. Pitäisi aloittaa karkki- ja sipsilakko nyt vähäksi aikaa, ei niistä kai muuten pääse eroon!

Lähikaupan kassalla on usein töissä yksi ihana poika. Silloin en ikinä osta sipsiä tai isoa pussia karkkia, vaan jos ostan, niin vain sellaisen 100 gramman pikkupussin. Naurattaa välillä olla tällainen typerä tyttö! Ihan niin kuin se poika ei sitten osaisi arvata, että syön herkkuja vähän enemmänkin. Niin, ja tuskin jotain kaupan kassaa nyt muutenkaan kiinnostaa mun ostokset ja syömiset. Toisaalta ihan hyvä, että on jokin rajoittava tekijä tässä mun mässäilyssäni!

Tänään kävin 50 minuutin lenkillä. Viikkoon pitäisi tulla vielä vähintään kaksi tuntia liikuntaa lisää. Muutenkin on ollut melko energinen päivä ja pääsin heti aamusta yliopistolle luennoille. Hoidin yhden tutkintoon liittyvän kurssikorvaavuuden, jota olen yrittänyt hoitaa puoli vuotta ja miettinyt sitä lähes joka päivä. En ole ottanut vielä kandintutkintoa ulos, koska siellä on juuri tuollaisia typeriä pikkujuttuja tekemättä. Vaikka rakastankin yliopistoa, niin hiljalleen alkaa tuntua siltä, että eiköhän tämä vaihe saisi jo olla ohi.

Terveellinen elämä

2012-01-12T21:21:00.004+02:00

Eilen, ihme ja kumma, kävin jumppaamassa. Punttijumpassa, joka on varmaan samantapainen kuin bodypump. Painojen kanssa treenataan kaikki liikkeet, eikä ole mitään aerobista hyppelyosuutta. Askelkyykky on aina ollut mulle painajaismainen liike, eikä tosiaan ollut poikkeus eilinenkään. Tein sen ilman painoja, enkä silti meinannut jaksaa. Oli pakko huijata ja pitää pieniä taukoja. Tunnin jälkeen jalat olivat tutisevaa hyytelöä ja luulin, etten pääse kaatumatta kotiin hurjaa 300 metrin kävelymatkaa. Tänään olen ollut hyvin tietoinen siitä, että olen eilen jumpannut. Auau. Täytyy olla voimaa, että jaksa liikuttaa tätä ruhoa! Olin eilen taas ainoa läski tunnilla. Siellä ei varmasti ollut ketään yli 70-kiloista, joten olin ainakin 30 kiloa painavampi kuin muut. Hienosti ehdin vertailla itseäni. Kai minulla on joku läskitutka, joka etsii heti muut lihavat.

Jotenkin noloa urheilla, kun on lihava. En tiedä miksi, pitäähän lihavankin urheilla ja yhtä läski sitä on siellä jumppsalin ulkopuolellakin. Eikä oikein voi odottaa sitäkään, että ensin laihtuisi ja urheilisi vasta sitten.

Herkuttelin tänään 110 gramman karkkipussilla, jota ei edes tehnyt mieli. Se oli vain pakko syödä. Onneksi vain noin pienellä, enkä millään 300 gramman. Huono omatunto soimaa silti, vaikka muuten olenkin syönyt ihan maltillisesti tänään.

Pitkästä aikaa

2012-01-11T16:38:00.002+02:00

Melkein vuosi on vierähtänyt siitä, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Onhan se kirjoittaminen toki mielessä käynyt, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Paljon on tapahtunut, mutta samalla ei kuitenkaan mitään. Ajattelen kuitenkin, että olen jonkin verran kasvanu, enkä enää ole sellainen hajoileva ongelmakimppu kuin joskus.

Aloitin syksyllä graduseminaarin. Kyllä vain, ja ajattelin jopa valmistua joskus. Opintoja ei ole yhtään niin paljon jäljellä kuin luulin. Uuden vuoden lupauksekseni kirjasin valmistuvani jouluna 2012, tai viimeistään alkuvuodesta 2013. En tiedä tuleeko se tapahtumaan, mutta tällä hetkellä se näyttää ihan mahdolliselta. Jos vain saan sen gradun tehtyä.

No, lupasin tänä vuonna myös löytäväni miehen ja alkavani seurustella. Ei senkään onnistumisesta mitään takuita ole, mutta ainakaan en tunne itseäni niin iljettäväksi ällötykseksi, että en kelpaisi kenellekään. Kunnioitan itseäni ja olen rakkauden arvoinen.

Monivuotinen terapiani päättyi jouluna. Se tuli vähän huonoon saumaan, kun syksyllä olin välillä melko huonovointinen. Toisaalta nyt kun itsetunto on hieman parempi, ehkä pärjään ilmankin.

Paino on samoissa lukemissa kuin alkuvuodestakin, vaikka kesällä aloitinkin laiharin, taas. Ei kestänyt kovin pitkään. Sain baletin seurauksena syksyllä alaselkään vamman, jota olen nyt kuntoutellut. Tämän viikon maanantai-iltana huomasin, että koko päivänä ei ole ollut mitään kipuja. Nyt olen ollut kolme päivää kivuton, joten täytynee palata jumppasalille hankkimaan takaisin niitä menetettyjä lihaksia.

Laiharin kunniaksi syön kohta iiiiison juustokakku-muffinin kahvin kera. Illemmalla sitten ehkä jumppaan.

Toteutumattomia haaveita

2011-02-11T22:26:00.003+02:00

En muista olenko koskaan kertonut täällä toiveistani sen suhteen, miten oikeasti haluaisin elää. Haluaisin olla kotiäiti. Asuisin ihanan miehen ja kolmen lapsen kanssa maaseudulla. Kuljeskelisin ulkona keltaisissa kumppareissa ja nauraisin paljon. Leikkisin lasten kanssa, kokkaisin paljon, hoitaisin kasvimaata ja eläimiä, sisustaisin kotia. Meillä olisi kissoja, ainakin yksi koira, poni ja ehkä jotain muita eläimiä. En haaveile maatilasta, vain rauhallisesta elämästä maalla. Muistaakseni tämä haave on ollut minulla jo ennen hurahtamista sisustusblogeihin, mutta eipä sitä ikinä voi tietää, mistä tämäkin inspiraatio on tullut. Kotiäitiydestä haaveilin kyllä jo lukiossa, mutta maaseutu on tullut ajatuksiin myöhemmin.

Kuvittelen elämän maaseudulla olevan kiireettömämpää ja vähemmän stressaavaa. Voi olla, että siellä olisin stressaantunut pimeydestä ja pelkäisin kuollakseni murtovarkaita. En tiedä olisinko hyvä äitikään ja jaksaisinko nauraa edes vähää.

Siihen en usko, että tämä voisi olla minun tulevaisuuteni. Aina on kuitenkin tilaa haaveille. Unelmat auttavat nousemaan aamulla ylös sängystä. Mistä sitä tietää, vaikka se tuleva aviomies tulisi vastaan kun astun huomenna ulos ovesta.

Tällä hetkellä...

2011-02-08T22:54:00.003+02:00

Ei mene kovin vahvasti. Kaipaisin kuntoutustuelta sairaslomalle. Se ei varmaan ole edes mahdollista. Olen onnistunut yli stressaantumaan, joka johtaa minun kohdallani siihen, etten pysty tekemään mitään. Väsyttää ja ärsyttää koko ajan. Vaadin itseltäni liikaa, vaikka välillä tuntuu, etten vaadi itseltäni mitään. Päässä kiristää jokin pinna niin, että se ihan varmasti kohta katkeaa.

Kaiken tämän päälle olen päättänyt opiskella toisen tutkinnon, jotten sitten olisi ihan tyhjän päällä kun valmistun. En jaksa uskoa työllistymiseeni. Pääsykoeluvut siis alkakoon! Hajoan tähän omaan typeryyteeni.

Kiss-Kiss Kissa

2011-01-17T18:12:00.003+02:00

Olen nähtävästi pitänyt koko joulukuun taukoa tänne kirjoittelussa. Koko joulukuussa ei tapahtunutkaan mitään. Jätin Ruotsin taaksenin ja palasin Suomeen. Asuin vanhemmilla melkein koko joulukuun, välipäivinä raahasin kamojani tänne omaan asuntooni.

Vuosi on lähtenyt käyntiin melko tahmeasti. Opiskelu ei vielä ole oikein kunnolla innostanut ja on lähinnä väsyttänyt koko ajan. Jumpissa olen sentään saanut käytyä, joten kunto ehkä alkaa hiljalleen hieman paranemaan.

Mutta varsinaiseksi ongelmaksi on muodostunut Kissa. Kissalla on oikein hyvät ja lokoisat oltavat vanhemmillani. On tilaa riehua ja juosta, sauna jossa nukkua monen tunnin päikkärit, lähes aina seuraa ja leikittäjiä ja rapsuttaji. Minulla on kuitenkin ikävä karvaturriani ja jotenkin olen yksinäinen täällä kotona ilman sitä. Täällä asunnossa ei kuitenkaan ole juurikaan tilaa, ikkunan takana on parveke joten uloskaan ei kunnolla näe. Ja minulla on välillä pitkiä päiviä, jolloin Kissa joutuisi olemaan yksin. En oikein tiedä mitä tehdä. Olisiko järkevintä jättää kissa vanhemmilleni? Tai pitäisikö ottaa Kissalle kissakaveri, jos ottaisin sen tänne?

Odotus

2010-11-23T23:12:00.003+02:00

Odottelen reilun viikon päästä koittavaa kotiin palaamista. Minulla on muutama essee vielä kirjoittamatta, mutta muuten opinnot täällä alkavat olla valmiita. Tai siis ne, mitä nyt päätin tehdä loppuun... Jätin kursseja täälläkin suorittamatta puolet. Harmittaa, mutta olen hyväksynyt asian.

Odotan innoissani sitäkin, että pääsen takaisin omaan kotiini joskus ennen joulua luultavasti tai viimeistään tammikuun alussa. Tällaisessa väliaikaisessa rotankolossa asumisen jälkeen alkaa kummasti kaivata ja arvostaa omaa kotia ja omia tavaroita.

Viime aikoina olen kehittänyt päähänpiinttymän Aasiasta, joten saa nähdä mihin se johtaa. Toisaalta, näitä tulee ja menee. Harvoin jaksan mistään olla innostunut kovin pitkää aikaa.

Viisi viikkoa

2010-11-09T12:04:00.002+02:00

Vaihtoaika alkaa olla loppumaisillaan. Päätin sittenkin olla tekemättä viimeistä kurssia täällä, joten minun ei tarvitse palata tänne enää tammikuussa. Olo on aika helpottunut. Tuo kurssi ja sen jatkuminen vielä tammikuussa aiheutti niin hirveää stressiä jo ennen alkamistaan, että ajattelin näin olevan parempi.

Suunnittelen vielä ennen paluutani pientä interrailia Ruotsin eteläosaan, Osloon ja Kööpenhaminaan. En tiedä onnistuuko se, mutta ainakin Kööpenhaminaan on päästävä! Olen haaveillut Kööpenhaminasta jo vuodesta 2001, joten ehkä sinne lopulta voisi oikeastikin mennä, kun se nyt ei tuon kauempana ole. Norja taas houkuttelee muuten vain, vaikka Oslo onkin aivan älyttömän kallis kaupunki. Ja junamatkailu, se olisi kivaa.

Ennen lomailua on kuitenkin vielä paljon opiskelua, lukemista, kirjallisia tehtäviä ja luentoja. Siirrän kaikkia kiirjallisia töitä vain koko ajan eteenpäin, nytkin pitäisi huomiseksi kirjoittaa kolmen sivun analyysi 50 sivun tekstistä. Yllätys yllätys, en ole vielä edes lukenut koko artikkelia. Ennustan, että tänä iltana kuluu paljon kahvia ja hermoja.

Dieetti

2010-11-01T22:58:00.003+02:00

No niin. Olen taas palannut kalorien laskemisen jännittävään maailmaan. Eilen piti lukea tämän päiväiseen tenttiin, mutta päädyin tutkailemaan kaikenlaista ruokaan ja laihduttamiseen liittyvää täältä internetin ihmeellisestä maailmasta. Ja voi kuulkaa, mitä kaikkea sairasta löysinkään! Järkytys on aina suuri, vaikka sitä luulee jo kaikkeen mahdolliseen törmänneensä... Mutta aina on ne todelliset hc syömishäiriköt, joille mikään ei ole liian sairasta. Se siitä, parempi on vain pysytellä sellaisilta sivustoilta poissa, ennen kuin niistä tulee normaaleja itsellenikin. Koen itseni aika tavalla parantuneeksi syömishäiriöstä, toisaalta. Bulimia on pysynyt poissa. Ahmintaa on toisinaan, mutta eipä kyllä yleensä tule mieleen lähteä oksentamaan. Se on hyvä. Nälän tunnistaminen on edelleen todella vaikeaa. Lähinnä siis siltä kannalta, että tuntuu siltä, että koko ajan olisi nälkä. Ja eihän se niin voi olla, ei voi olla nälkä esimerkiksi silloin, kun on juuri syönyt!

Yritän nyt laihduttaa tätä ylipainoani, mutta haluan laihduttaa oikein. Haluan syödä terveellisesti, mielellään ilman mitään aspartaamituotteita. Yritän pitää kalorit 1500 paikkeilla, että en saisi mitään pakkomielteitä enkä sortuisi ahmimaan. Joku pieni ääni silti kuiskailee, että mitä vähemmän, sen parempi.

Tänään oli tosiaan tentti johon valmistauduin lähinnä lukemalla ravintosisältöjä. Ei ollut niistä paljon apua. Toivottavasti tentti menee läpi, uusintaan ei enää taida olla mahdollisuutta. Tampereellahan tuo olisi aivan heittäen läpi, mutta täällä on erilaista... Tosin kotona en tuolla lukemisella olisi mennyt koko tenttiin, mutta olen tyytyväinen kun nyt ylitin itseni ja menin. Toivottavasti se palkitaan edes hyväksytyllä suorituksella tai vastaisuudessa tenttikammoni kasvaa taas ihan uusiin mittoihin.

Syömäjuttuja

2010-10-30T23:53:00.003+03:00

Viikko kotona oli hyvä. Päivät sen jälkeen eivät niinkään. Olen lähinnä syönyt ja syönyt vähän lisää. Olen niin turvonnut ja voin todella huonosti. Siltikään en pysty lopettamaan syömistä. Eilen illalla tungin naamaani hiilareita sillä seurauksella, että yöllä heräsin kamaliin painajaisiin. Murhaajia juoksenteli siellä sun täällä. Herättyäni olin jopa aivan varma, että siellä se murhaaja juoksentelee pitkin tämän asuntolan käytäviä. Ajattelin, että nyt lähden kotiin. Järki onneksi palasi ja uskalsin käydä uudelleen nukkumaan. Mutta tähän syömishommaankin on nyt saatava joku järki takaisin.

Maanantaina on tentti, rästitentti tarkemmin sanottuna. En ole lukenut juurikaan. Mielenkiinto opintoihin on nollassa, vaikka opinnot onkin mielenkiintoisia, äh. Sitten on pari viikkoa aikaa tehdä toinen rästityö, jota en saanut tehtyä. En ole siis saanut tänä syksynä tehtyä juuri mitään! Oikeasti tekisi niin mieli luovuttaa. En jaksa opiskella ja stressi siitä, että pitäisi aiheuttaa vain suurta ahdistusta. Tiedän kyllä, että mikään ei estä minua pakkaamasta kamoja ja lähtemästä kotiin lopullisesti, mutta toisaalta en halua tehdä sitä! Haluan onnistua, edes nyt tämän kerran. Jos luovuttaisin, tuntuisi se siltä, että luovuttaisin koko elämän suhteen. Sitä en ihan vielä ole valmis tekemään, vaikka tuntuukin siltä, ettei sillä taida olla kovin paljon merkitystä.

Kotiin!

2010-10-16T23:07:00.003+03:00

Menen taas ensi viikolla kotiin. En tiedä onko hyvä idea vai ei, mutta lääkkeiden loppumisen vuoksi siellä on vielä ennen joululomaa käytävä. En vielä tiedä marraskuun kurssista mitään, joten päätin lähteä nyt kun on aikaa. Vaikka oikeasti pitäisi tehdä yhtä isompaa työtä, joka ihan oikeasti sujuisi paremmin täällä. Ehkä se pakon edessä sujuu siellä kotonakin.

Kerroin vanhemmilleni tänään, että tulen käymään kotona. Äiti kuulosti siltä, ettei se ole kovin innoissaan asiasta. Äitini voi kyllä välillä vain kuulostaa siltä, sen olen oppinut, mutta ihan yhtä hyvin se voi oikeastikin olla sen mielestä huono idea. On vähän paha mieli, jos edes oma äitini ei halua nähdä minua. Viimeksi käydessäni kotona näin yhtä hyvää ystävääni, joka tosissaan harmitteli sitä, että ehdittiin nähdä niin vähän. Mutta parasta ystävääni en nähnyt lainkaan, sillä hän oli niin kiireinen. Ihmettelen kyllä vähän, itse en ikinä ole niin kiireinen, ettenkö ehtisi juoda kupillista kahvia ihmisen kanssa, josta välitän. Koko syksynä olemme puhuneet kerran skypessä. Nyt kun laitoin hänelle viestin, että tulen kotiin, en ole saanut mitään vastausta. Tuntuu siltä, että ehkä me ei enää ollakaan niin hyviä ystäviä kuin olen luullut. Jotain on kuitenkin tapahtunut. En nyt ole ajatellutkaan olevani hirveän kaivattu, en ole sitä silloinkaan kun olen kotona. Kuitenkin sitä ajattelee, että edes ne kaikkein tärkeimmät ihmiset haluaisivat tavata. Minulla ei ole ketään muuta kuin vanhempani. Se on 28-vuotiaalta ihmiseltä aika surullista. Ja pelottavaa, vanhemmat ovat jo melkein seitsemänkymmentä ja isälläni on kaikenlaisia sairauksia. Pelkään jo etukäteen sitä, kun jään täysin yksin.

Lokakuu

2010-10-13T14:52:00.002+03:00

Aikaa on taas kulunut ja olen vähä vähältä tottunut elämääni täällä. Kaipaan kotiin melkein joka päivä, mutta sellaista se nyt on. Olen tottunut siihenkin. Syyskuussa olin viikon Suomessa. Ensimmäisenä päivänä heräsin järkyttävään flunssaan, jota sitten kesti koko viikon. Nyhjötin vanhempieni vierashuoneessa kehräävä kissa kainalossa ja niistin. Ei luonnollisesti mennyt tuo loma ihan niin kuin olin suunnitellut. Oli kuitenkin ihan ihanaa olla kotona, vaikka en siellä omassa kodissani nyt ollutkaan.

Omaa kotia kaipaan ehkä eniten. Vaikka tämä rotankoloni ei ole niin paha kuin voisi olla, niin ei tämä mitenkään mahtavakaan ole. En viitsi mitään sisustella, kun asun täällä vain niin hetken. Kirpparilta ostin ruokapöytään kaitaliinan ja Ikeasta kynttilöitä. Tämä asuntola on maailman ankein paikka, käytävät ovat kuin jostain slummitalosta. Meillä ei ole mitään yhteisiä tiloja täällä, joten toisiin asukkaisiin ei oikein tutustu. Maksan tästä rotankolosta 450 euroa kuussa. Meillä on pyykkitupa, jossa on kaksi konetta ja yksi kuivausrumpu. Niihin ei ole mitään varauksia, vaan se kuka ehtii saa koneen. Koneet ovat likaisia, kukaan ei siivoa niitä ja kerran jo toinen niistä kärähti. Myös toinen kone oli kuukauden verran poissa käytöstä. Pyykinpesu maksaa kymmenen kruunua. Huoneeni ikkunassa on rako, jonka olen tukkinut vessapaperilla. Ikkunat ovat muutenkin vain kaksinkertaiset ja niiden ja talon edessä menee keskustan vilkkaimmin liikennöity katu. No, sentään asun keskustassa, joten välimatkat ei mihinkään ole kovin huimat, minulla on oma keittonurkkaus ja oma kylpyhuone. Kuten sanoin, asiat voisivat olla huonomminkin.

Tällä hetkellä harmittaa eniten se, että unirytmi on mennyt ihan sekaisin. Olen nyt ehkä viikon verran herännyt aina joskus puolen päivän aikaan. Olen ollut niin väsynyt, että aikaisemmin nouseminen ei vain ole onnistunut. Minulla ei tässä kurssissa ole hirveästi opetusta, joten läheskään joka päivä ei ole pakko lähteä minnekään. Niinpä en saa pakotettua itseäni nousemaan. Sitten en tietenkään saa unta kuin joskus kahden maissa yöllä. Päivä on automaattisesti huono, jos en herää viimeistään yhdeksältä. En tykkää valvoa öisin, mieluummin nukkuisin. Ja jos päivä tosiaan alkaa myöhään, niin en saa oikein mitään aikaiseksi. Tämä rytmi on jotenkin pakko saada käännettyä, tai opiskelut tulevat kärsimään ja pahasti. Huomenna seminaari alkaa jo kymmeneltä, joten silloin on pakko olla ajoissa hereillä. Ehkä tämä tästä taas paremmaksi muuttuu.

Prinsessa

2010-09-11T11:30:00.002+03:00

Näin eilen kruununprinsessa Victorian yliopistolla eräässä tilaisuudessa. Se oli varmaankin koko vaihtoajan kohokohta, niin jännittävää elämäni täällä on. Victoria oli joka tapauksessa kaunis ja sädehtivä ja fiksun oloinen.

Olin aivan järkyttävässä paniikissa monta päivää kurssin ensimmäisen seminaarin vuoksi, ajattelin sen olevan jokin suullinen tentti tai vastaava kamala juttu. Seminaari osoittautukin aika rennoksi jutusteluksi annetuista aiheista, lähinnä valmistautumista sitä kirjallista koitosta varten. Huh huh. Päässä pyöri taas ties minkälaista "parempi olisi jäädä tässä nyt auton alle" -mantraa. Hullua, mutta pelotti aivan hirveästi.

Kaupunki on ihana, mutta en ole saanut yhtään ystävää. Yliopistolla ärsyttää se, kun kaikki on niin kovin sekavaa. Opinnot on ihania, mutta aina en jaksaisi mennä luennolle. En päässyt kielikurssille lainkaan, mikä on ollut suuri pettymys ja aiheuttanut entisestään sitä, että haluaisin lähteä kotiin. Tulin tänne ensisijaisesti opiskelemaan kieltä ja nyt näyttää vahvasti siltä, etten tule oppimaan sitä lainkaan. En ole kuitenkaan lopettamassa kesken, se nyt on kuitenkin ihan sama missä tämän puoli vuotta vietän. Opinnot menevät kuitenkin eteenpäin ja tämä ruotsalainen opiskelutyyli tuntuu kuitenkin minulle sopivammalta. Toisin sanoen siis opinnot edistyvät täällä varmaan paremmin mitä suomessa. Eli siinä mielessä tämä jakso täällä tulee varmaan ihan tarpeeseen, saan lisää itseluottamusta ja ehkä uskoa siihen, että voin vielä joskus valmistuakin.

Syöminen on täällä melkein ainoa iloni, lihon varmaan 50 kiloa täällä oloni aikana. Se on aika paha. Pitäisi rajoittaa mässäämistä ja raahautua sinne liikuntakeskukselle. Sekin tuntuu jotenkin tosi isolta kynnykseltä täällä.

2010-08-30T21:49:00.002+03:00

Olen asunut nyt melkein viikon täällä vaihtokaupungissani. Olen lähinnä hoitanut asioita, kuljeskellut kaupungilla ja nyhjöttänyt täällä kämpässäni. Tänään alkoi kurssit. Olen kaivannut kotiin. Luulen, etten tule tutustumaan täällä yhteenkään ihmiseen. Olen vihainen kun en tiedä kurssien loma-aikoja, jotta voisin suunnitella matkaa (no kotiin tietenkin). Pelottaa, että muutun täällä vielä epäsosiaalisemmaksi, mitä olen ollut kotona. Toisaalta en halua ottaa mitään paineita kavereiden löytämisestä. Niitä löytyy jos löytyy. Kai nyt pärjään tämän ajan ilmankin. Voisin vaikka uskotella itselleni, että olen täällä opintojen vuoksi. Tavallaan se on tottakin, tätä ainetta ei voi Suomessa opiskella, ei ainakaan tässä laajuudessa. En oikeastaan tiedä minkä vuoksi olen täällä. Ruotsin vuoksi kai. Toivottavasti tämä on sen arvoista, pelkään ettei ole.

Lähtö

2010-08-15T22:01:00.002+03:00

Muutto lähestyy uhkaavasti. Hirvittää, pelottaa, jännittää, kaduttaa... Jos voisin vielä perua koko homman, peruisin sen varmasti, niin paljon jännittää. Tämä kämppä on ihan kaaoksessa kun pitäisi tyhjentää tätä väliaikaista asukkia varten. Pelottaa sekin, minun kotini jättäminen ihan vieraalle. Ja pelottaa myös koko elämän jättäminen tänne. Viisi kuukautta on lyhyt aika, mutta päivässäkin ehtii tapahtua vaikka mitä. Sillä tavalla ajateltuna se on melkein ikuisuus.

Pitää pakata kamat ja kerätä rohkeutta. Mennä vain, vaikka pelottaakin. Nyt ei auta muu. Ja muistaa, että itsehän minä tätä halusin.

Mistä kertoisin

2010-07-29T23:21:00.002+03:00

Minulla on ollut aika mahtava kesä. Olen monta vuotta viettänyt erityisesti kesäkuukaudet ahdistuksen ja masennuksen kourissa odottaen syksyä, mutta tänä kesänä on onneksi ollut toisin.

Olen tehnyt monia asioita, joita en ole joko tehnyt ikinä tai en pitkään aikaan. Olen matkustellut, naapuriin ja ihanaan etelään. Aiemmin Pariisi oli eteläisin paikka jossa olen käynyt, nyt olin Välimeren rannalla Espanjassa. Ja se meri, se oli ihana! Mikä parasta, joko Espanjan tai muuten hieman kasvaneen itsevarmuuteni ansiosta olen käynyt ihan yleisillä uimarannoilla täällä Suomessakin. Ja bikineissä. Olen muutenkin käyttänyt vaatteita, joita vielä viime kesänä en olisi voinut kuvitellakaan käyttäväni. Olkaimettomat tai ohutolkaimiset topit ovat aika extremeä minulle, joka vielä hetki sitten tunsin itseni liian alastomaksi ja irstaaksi lyhythihaisessa t-paidassa. No, hikoilulta en tietenkään ole välttynyt näillä keleillä, mutta ei se ole muodostunut ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.

Vaihtoon lähtö on käytännössä varma juttu, vaikka mikään ei tietenkään koskaan ole varmaa. Joka tapauksessa, minulla on alle kuukauden päästä asunto siellä eikä enää täällä. Hip hip huraa uusi elämä!

Niin taas

2010-06-02T21:35:00.002+03:00

No niin. Miksi taas lupauduin tapaamaan sitä entistä ystävääni, jonka tapaaminen saa aikaan vain pahaa oloa ja huonommuuden tunnetta? Ei varmaan kannattaisi. Olen kai vielä tyhmempi kuin kuvittelinkaan. Vielä voisin perua, mutta toisaalta kiinnostaa nähdä. Voin sitten taas rypeä siinä, kuinka minusta ei ole mihinkään, olen ulkopuolinen, läski enkä ikinä löydä miestä.

Terapian kesätauko alkaa ensi viikon jälkeen. Kesän jälkeen lähden ehkä vaihtoon, mikäli silloin olen siinä kunnossa, että kykenen mihinkään lähtemään. Toivottavasti. Olisi niin ihanaa saada tähän elämään jotain uutta.

On niin typerä olo.

Maanantai

2010-05-24T19:27:00.004+03:00

Ulkona sataa ukkoja ja akkoja. Kävelin kotiin ystävältäni Kalevasta ja matkalla auto ajoi kuralätäkön päälleni niin, että nielin kuravettä ja pelkäsin kastemadon roikkuvan korvastani.

Levottomuus vaivaa, ei ole mitään tekemistä ja toisaalta en myöskään jaksaisi tehdä mitään. Ahdistaa tyhjät kesäkuukaudet.

Uusi koti

2010-05-11T00:28:00.004+03:00

Muutto ja ensimmäinen viikko uudessa kodissa ovat jo takana. Asunto on ihana! Ensimmäisen kerran kun täällä kävin olin pettynyt ja aika järkyttynyt. Kämppä näytti ankealta ja hirmuisen pieneltä! Alkoi jo kaduttaa koko asunnon vaihto, kun pakkailustakaan ei oikein tullut mitään ja tavaraa oli hirveästi. Niin vain kävi, että mahduin tänne romuineni kuitenkin tosin jostain piti luopuakin (ihana sohva, nyyh). Tungin kuusi vaatekaapillista vaatteita kahteen kaappiin (!), no okei, aika paljon lähti keräyksiin ja roskiinkin. Onhan tuo nyt niin täynnä, etten sieltä oikein mitään löydä... Mutta kunhan jaksan niin jatkan karsintaa. Minulle on kuitenkin muodostunut tietynlainen tyyli jossa viihdyn, eikä nuo kaikki vaatteet enää istu siihen, joten en käytä niitä melkein ikinä. Ihan hyvin voin luopua niistä, jos ne kerran vain vievät tilaa ahtaassa kaapissa. Joten menköön. En kaipaa materiaa, en ainakaan mitään sellaista millä en tee mitään.

Vanha kämppä pitäisi vielä siivota ja se ahdistaa. Onneksi äiti lupasi auttaa, mutta on siinä silti hommaa. Siellä on vielä jotain epämääräistä roinaakin mitä pitää lajitella säästettäväksi ja roskiin. En tajua miten olen voinut elää sen kaiken keskellä. Tänäänkin vein kaksi mustaa jätesäkillistä roskiin!

Ahdistaa, etten tämä kaiken hässäkän keskellä juuri ole pystynyt opiskelemaan. Tenttejä olisi tulossa, mutta en tiedä saanko kirjoja ajoissa.

Kissakaveri otti muuton aika raskaasti. Ekan päivän se lymyili kaikissa pienissä koloissa ja oli täysin paniikissa. Nyt se uskaltaa olla täällä ihan normaalisti silloin kun minä olen kotona, mutta heti kun lähden se menee sängyn alle piiloon. On se kuitenkin sieltä ilmeisesti ainakin välillä tullut itsekseen poiskin. Se on arka kissa, mutta eiköhän se sopeudu. Ei tämä tilan väheneminen sitä varmaan ainakaan ihan kamalasti haittaa, kyllähän se täällä mahtuu hyvin leikkimään ja kuljeskelemaan.

Vappu

2010-05-01T23:58:00.002+03:00

Tässä vapussa oli ainekset parhaaseen vappuun ikinä, mutta pilasin kaiken. Olin vappujuhlissa, jossa todella hauskaa. Lähdin jatkoille, joissa iski paniikki. Lähdin kotiin valitellen väsymystäni, olo oli niin ulkopuolinen, että mietin taas mitä ylipäätään teen tässä maailmassa. Keskustassa oli ihan järkyttävä meno ja iski kamala ahdistus. Mietin, että onneksi minun ei tarvitse juhlia niin. Saattaisin olla onnellisempi, mutta en halua enkä uskallakaan.

Muutto on keskiviikkona, enkä ole vielä edes aloittanut pakkailuja. Tällä hetkellä voisin taas asua täällä ja eristäytyä kaikesta, joten tuntuu vaikealta alkaa pakata tavaroita. Aion luopua paljosta tavarasta, sillä uuteen kotiin mahtuu niin paljon vähemmän. Muutenkin materia on alkanut ärsyttää siinä määrin, että olisi ehkä helpompaa olla jos omistaisin vain kaiken tarpeellisen.

27,5

2010-04-14T18:36:00.002+03:00

Sen verran on neliöitä uudessa asunnossani! Jännittää, miten mahdun sinne kaiken tämän romun kanssa. Nykyisessä asunnossa neliöitä on yli 40... Ja mites tuo kissa? Sopeutuuko se asumaan yhdessä huoneessa vai kärsiikö se raukka kauheasti asuintilojen pienenemisestä? Tavaraa nyt voi aina vähentää, mutta ei se sitä kämppää silti kovin paljon isommaksi tee. Olen kuitenkin todella tyytyväinen, sillä asunto on keskustan liepeillä, siinä on iso lasitettu parveke ja vuokra on pienempi kuin tässä nykyisessä ja ainakin satasen vähemmän mitä maksaisin samanlaisesta asunnosta yksityiseltä vuokrattuna. Sinnikäs roikkuminen opiskelija-asuntojen jonossa siis palkittiin vihdoin. Tälläkin asialla on kuitenkin varjopuoli; minulla on kolmen kuukauden irtisanomisaika tässä asunnossa ja tuo asuntotarjous tuli niin yllättäen, että en ehtinyt irtisanoa tätä. Joudun siis maksamaan jonkin aikaa kahta vuokraa! Tulot riittää siihen juuri ja juuri, mutta muuhun ei sitten jääkään kuin muutama hassu sentti. Laskutkin olisi ihan kiva maksaa ja syödäkin jotain. No, asioilla on tapana järjestyä aina jotenkin. Tuo asunto on nyt kuitenkin pakko ottaa, jos joskus elämässäni haluan opiskelija-asuntojen halvoista vuokrista nauttia. Ja muutenkin, lähemmäs kaikkea muuttaminen tekee luultavasti hyvää mielenterveydelleni. Ei ole niin helppo eristäytyä.

Tentti on tulossa ensi viikolla. Olen lukenut kirjoista toisen, mutta toista en ole saanut lainaan. Enkä saakaan ennen tenttiä. Lukusalikappaleita on näköjään todella vaikea saada. En tiedä miten tentin käy, luultavasti en ole tarpeeksi sisukas, että saisin luettua siihen. Ihan kuin ei olisi muutenkin tarpeeksi vaikeaa lukea tentteihin, sitten on vielä tällaisia itsestä riippumattomia rajoituksia! Eipä ole ensimmäinen tentti joka minulla jää väliin, mutta nyt olisin ehkä jopa pystynyt opiskelemaan. Sain kyllä muistiinpanot siitä kirjasta, joten ehkä uskaltaudun kokeilemaan. Harmittaa.

Take me back to the start

2010-04-10T22:45:00.003+03:00

Olo on niin tyhjä, että en tiedä mitä voisin kertoa. Elämä on edelleenkin vain verta, hikeä ja kyyneleitä. Ahdistaa ja masentaa. Tuskailen lukusalissa olematonta keskittymiskykyäni ja tyhmää päätäni sekä jumppaan norsuna ihanan hoikkien sekä anorektikkotyttöjen seassa yliopistoliikunnassa. Olen ihan oikeasti ainoa läski niillä tunneilla. Ei ahdista niin kauan kun en näe itseäni peilistä.

Odotan koko ajan jotain, en tiedä mitä. Kai jotain selvyyttä tähän koko sotkuun, eli elämään. Yritän tehdä päätöksiä, mutta en pysty. Tuntuu, että olen jäänyt aivan täysin yksin. Harmittaa kaikki ne elämättömät ja hukkaan heitetyt vuodet, vaikka tiedän että kaikki tästä eteenpäin tulee olemaan aivan samaa. Vaikuttaa siltä, etten osannut käyttää saamaani uutta mahdollisuutta kovinkaan hyvin hyödykseni. En minä osaa mitään muuta.

Sama nainen

2010-03-17T11:59:00.002+02:00

Kiitos kaikille edellisen postauksen kommenteista. Itsemurha ei tällä hetkellä ole päälimmäisenä mielessä, mutta kyllä se jossain tuolla mielen syvyyksissä kolkuttelee. Kaikki on niin epävarmaa ja se saa minut sekaisin. En kestä tätä. Tiedän, että tässä hetkessä ja tulevaisuudessa on paljon ihania asioita ja kivaa. Ei elämässä tietenkään mikään voi ikinä olla varmaa, mutta jotenkin tuntuu, että tähän minun elämääni ja tulevaisuuteeni sitä epävarmuutta on siunaantunut vielä aika paljon enemmän. On vaikeaa luottaa siihen, että kaikki kyllä järjestyy, kun ei tiedä mistään mitään. Pitäisi ratkaista niin monta asiaa, että kaikki energia menee niiden vatvomiseen. Sain sentään ajan opintopsykologille, joka toivottavasti osaa auttaa tässä opiskeluahdistuksessa. Tuntuu, että terapiassa sitä ei ole otettu tosissaan. Olen valitellut keskittymiskyvyttömyyttä koko terapian ajan, kykenemättömyyttä menemään tentteihin, pään tyhjyyden tunnetta... Kaikki on vain kuitattu sillä, että olen masentunut, se kuuluu asiaan. Nyt kun olen toipunut (?), ei minua siltikään oteta tosissaan. Tuntuu siltä, että minun nyt oletetaan olevan kokonaan parantunut ja halutaan potkaista minut maailmaan ihan omillani.

Haluaisin lähteä jonnekin matkalle, Lontoo houkuttelee kovasti. Nyt pitäisi houkutella vain joku kaveri mukaan. Yksinkin kai voisi matkustaa, mutta en taida uskaltaa. Sitä ensi syksyn vaihto-opiskelua kyllä odotan, vaikka siihenkin liittyy ihan hirveä määrä stressattavaa ja järjestelyä ja mitä ihmettä teen tälle asunnolle -ahdistusta. Tuntuu siltä, että siellä odottaa joku ihan toinen maailma ja se olisi lomaa tästä kaikesta. Voi olla hieman epärealistiset odotukset, sama minä sielläkin kuitenkin on. Ympäristö on kuitenkin eri, ja kyllä sekin jotain tekee.

Joisin viskin ja nousisin

2010-03-13T23:57:00.002+02:00

Olen juuri kävellyt tunnin ja vartin keskustasta hiertävillä ja liukkailla kengillä, itkien melkein koko matkan. Oli kiva päivä, joka sai erittäin huonon päätöksen. No, mitä siitä. Ei tapahtunut mitään erityistä. Tapahtui vain minä.

Matkalla päätin, että tämä saa loppua. Olen yrittänyt kaikkeni ja vaikka välillä meneekin hyvin ja oikein hyvinkin, niin ei. Se pohjaton yksinäisyys ja suru ja ulkopuolisuus ja epävarmuus ei kuitenkaan häviä mihinkään. Ei minusta tulee mitään. En minä pärjää. Päätin, että minä lopetan tämän elämän. Tajusin, että ajatus jo oli valtavan helpottava. Siihen asti voin elää elämääni täysin omilla ehdoillani ja tehdä ihan mitä haluan. En pysty ottamaan vastuuta pärjäämisestäni, enkä pysty elämään tällaisen paineen alla. Tapahtuu, mitä tapahtuu. Lopulta kuitenkin kaikki on ohi. Tämäkin päätös aiheuttaa hirveän määrän suunnittelua ja järjestelyä - mutta ei kuitenkaan mitään siihen verrattuna, mitä joka päivä teen tulevaisuuttani varten. Sen vain on loputtava, eikä ole mitään muuta keinoa.

Uusi elämä odottaa

2010-02-28T21:02:00.002+02:00

Masentaa ja ahdistaa. Olen yrittänyt lievittää oloani ahminnalla, mutta eipä se ole tietenkään mitään auttanut. Pelkkä tulevaisuuden ajattelukin tuntuu pahalta. Tiedossa on hirveästi muutoksia ja kaikkea uutta, enkä jaksa uskoa pärjävääni. Olisi niin hyvä vain olla eläkkeläinen aina. Opiskelisin yliopistolla sen minkä opiskelisin, ei huolta siitä, että valmistunko ja mitä sitten teen jos valmistunkin. Eläkeläisenä olo ei minulle riitä, mutta olisihan se tavallaan ihanaa. Ei tarvitsisi olla niin stressaantunut. Ei tarvitsisi uskaltaa. Minulla on niin tajuton määrä opeteltavaa, että pää hajoaa.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että jos vain saan sen harjoittelupaikan, menen sinne. Pelottavaa se on, eikä ehkä ihan sitä mitä haluaisin, mutta harjoittelua kuitenkin. Eikä minulla taida olla energiaa ja uskallusta etsiä muuta. Ehkä se olisi vapauttavaakin, sillä voisi sen ajan aivan hyvin olla opiskelematta mitään (vaikka suunnittelenkin meneväni tentteihin ja yhdelle kurssille jos se vain onnistuu sekä lukevani pääsykokeisiin). Mutta minun ei ole pakko. Voin vain tehdä töitä.

Olen muuten hakenut myös vaihtoon ja saanut myönteisen vastauksen hakemukseeni. Ajankohta olisi ensi syksy ja maa niinkin eksoottinen kuin Ruotsi. Olen siitä innoissani mutta myös peloissani, ja jätän sen lopullisen päätöksen sinne lähdöstä luultavasti jonnekin elokuulle. Nyt ajatus tuntuu kuitenkin hyvältä.

Kaiken lisäksi yritän vielä päästä muuttamaan halvempaan asuntoon. Kaikki on nyt muuttumassa.

Alakulo

2010-02-25T15:48:00.002+02:00

Olen monta päivää vain vitkutellut kotona tekemättä mitään, vaikka olisi pitänyt käydä luennoilla ja kotonakin opiskella paria verkkokurssia. Hyvä kun olen saanut yövaatteet vaihdettua. Koti oli räjähtänyt niin kaameaan kuntoon, että äiti kävi siivoamassa. Ihanaa kun tiskipöydänkin näkee nyt ja vaatekaapinkin saa taas auki. Ei silti hirveästi huvita. Mikään ei nyt oikein jaksa kiinnostaa.

Kävin työharjoittelua varten haastattelussa yhdessä paikassa, josta olin kovin innoissani aluksi. Siellä tuli sitten sellainen fiilis, että ei tämä ehkä ole minun paikkani. En tietenkään saanut sitä sanottua siellä, mutta se on vaivannut nyt jälkeenpäin. Ei se kai nyt ihan varmaa vielä ole, että saanko edes sitä paikkaa, mutta luultavasti. En yhtään tiedä haluanko. En taida haluta. Mutta: Se on Tampereella, kun suurin osa paikoista on Helsingissä. Työmatkaan ei siis kuluisi tunteja joka päivä. Ja jos nyt sanoisin, etten otakaan paikkaa vastaan, niin voihan olla, etten saisikaan mitään muuta. Ei minun siis ole pakko suorittaa sitä työharjoittelua juuri nyt, eikä itse asiassa ole pakko suorittaa sitä ollenkaan. Hyvä tilaisuus kuitenkin, ja oikeastaan aikakin voisi olla nyt hyvä. Nyt olisi hyvät neuvot kultaakin kalliimmat! "Tuhlatako" yliopiston myöntämä ainoa harjoittelutuki nyt paikkaan, joka ei ehkä kuitenkaan ole sitä mitä haluan? Kyse on siis niistä siellä tehtävistä töistä.

Kirjoittaminen on terapeuttista, tajusin vasta nyt miksi olen masentunut ja ahdistunut. Ajatuskulkuni on niin monimutkainen, että normaali syy- ja seuraussuhde ei minun mielessäni oikein kohtaa.

Paras ystäväni

2010-02-14T11:17:00.008+02:00

Ystävänpäivän kunniaksi esittelen kuvien muodossa ihan kaikkein parhaimman ystäväni, Herra Vinskin. Vinski on 2,5 vuotias brittiläinen lyhytkarva.

Tällainen on Vinks-Vinks:

"Pentuna mulla oli valkoiset viikset. Vuoden ikäisenä vaihdoin ne mustiin. Mun mielestä ne sopii mulle paremmin."

"Tykkään katsella ikkunasta ulos. Tässä nukun aina öisin, joskus päivisinkin. Kätevää on, että voi samalla katsella ulos jos haluaa. Tää patja on vaihdettu sellaiseen pehmeään kissanpetiin, jossa on reunat. Se on pilkullinen ja tykkään siitä enemmän. Tähän en oikein mahtunut kunnolla kun kasvoin isoksi."

"Mä tykkään myös leikkiä. Naruleikit on kivoja, samoin sellaiset hiiret, joissa on jotain rapisevaa sisällä. Jos ne ei rapise, niin mua ei kiinnosta. Tungen niitä sohvan alle ja sit ootan, et Heidi ottaa ne sieltä pois. Aina se ei viitti, mut sitten mä huudan ja saatan vähän repiä sitä sohvaa. Siitä se ei kyllä tykkää."

"Lopeta jo se kuvaaminen!"

"Tää on viime kesältä. Kuulemma kuva on otettu siksi, että oon sitten todistetusti ainakin kerran ollut tossa kissankorissa. Perin tän joltain Wiljamilta, joka ei laittanut tähän koriin edes tassuaan. Oon siis vähän edellä. En oo kyllä tän jälkeen tainnut käyttää tätä koria."

"Mua kiinnostaa hirveesti toi kamera. Sit tykkään myös antaa pusuja. Kamerallekin voi antaa pusun."

Hyvää ystävänpäivää kaikille!

Rakkauden x-factor

2010-02-10T23:19:00.004+02:00

Lounastauolla käytiin tänään mielenkiintoisia keskusteluja. Siitä, mitä kaikkea pitäisi olla jo tämän ikäisenä. Perusjuttuihin kuuluu tietenkin vakava parisuhde, ammatti ja itsenäinen toimeentulo. Olen stressannut noista kaikista niin paljon, että olen kai kyllästynyt. Tai sitten olen ihan oikeastikin saanut maailmankatsomukseni jossain määrin muuttumaan niin, että tämän kaltaisilla pitäisi-jutuilla ei ole minulle enää niin suurta merkitystä. Minä elän omaa elämääni tässä ja nyt, jos muut ihmiset elävät toisella tavalla ja tekevät eri valintoja, se ei kuulu minulle. Minun on pakko elää niin kuin hyväksi näen ja koen. Elämän voi välillä yrittää ottaa hieman kevyemminkin.

Vakavasta parisuhteesta ja sen puutteesta päädyimme kuitenkin siihen, että rakkautta ei voi huijata. Vaikka miten haluaisi, että parisuhde toimii ja vaikka kuinka paljon haluaisi yrittää, mutta jos se jokin puuttuu, kaikki on oikeastaan aika turhaa. Ihan varmasti sellainen rakkaus osuu kohdalle, jossa sitä jotakin on. Saattaa tietenkin kuulostaa siltä, että tässä minä perustelen sitä, miksi minulla ei ole parisuhdetta. Ehkä se onkin niin, mutta toisaalta minulla on vahva usko siihen, että se oikea vielä tulee minunkin elämääni. Jos niin ei käy, niin se on varmasti oikein niinkin.

Pitäisi

2010-01-25T12:52:00.002+02:00

Taas on kasaantunut hirveä läjä pitäisi -tekemistä. Ensinnäkin, pitäisi olla yliopistolla eikä istua tässä hiukset likaisina ja yöpuku päällä. Lintsasin kyseiseltä luennolta viime viikollakin ja vaikka pitäisi käydä se kurssi nyt, niin tämä touhu kyllä vähän enteilee jotain muuta. Pitäisi lukea tenttiin, mutta olen vähän niin kuin luovuttanut jo senkin suhteen. Pitäisi soitella sinne ja tänne ja hoitaa asioita. Ei huvita. Pitäisi hakea työharjoittelupaikkaa eli kirjoittaa hakemus ja CV ja lähetellä niitä ympäriinsä. Olen ihan varma, etten saa mitään paikkaa, kun CV on täynnä aukkoja ja olen ollut töissä viimeksi vuonna 2004. Siitä on kuusi vuotta aikaa! Masentavaa.
Haluaisin vain kaivautua peittojen alle ja nukkua ainakin viikon putkeen. Minä en nyt jaksa mitään.

Pitkästä aikaa taas

2010-01-06T22:05:00.002+02:00

En ole pitkään aikaan saanut kirjoitettua mitään. Joulun aikaan yritin kirjoitella tänne jotain, mutta pyyhin kaiken pois. Silloin olin vähän suruissani, mutta nyt menee taas ihan hyvin. Elämä jatkuu. Tapahtuu kurjia asioita, mutta niin se vain on. Niistä pääsee yli, jos ne eivät mitään ihan järkyttäviä ole.

Olen lomaillut enkä kyllä ole laittanut tikkuakaan ristiin minkään koulutyön tai muun homman vuoksi. Pelkkää laiskottelua. Tämän vuoden puolella tietenkin alkoi taas uusi elämä ja olen pyrkinyt liikkumaan enemmän ja syömään terveellisemmin. Olen karkkilakossa tammikuun! Olen kamala sokerihiiri ja tämä tulee vielä olemaan vaikeaa. Himoitsen karkkia joka päivä ja voin kuvitella millaista tuskaa ovat ne päivät, kun olen väsynyt ja elämä tuntuu raskaalta, eikä saa karkkiakaan syödä. Ensi viikolla alkaa taas yliopistoliikunnan tunnit ja pyrin käymään siellä, vaikka ahdistaisikin.

Luennot alkavat myös ensi viikolla ja saan toivottavasti taas kiinni säännöllisemmästä elämästä. Huomenna on pakko mennä yliopistolle tekemään hommia ja keskustaan hoitamaan muutama juttu. Ei huvittaisi yhtään. Olen ihan lomatunnelmissa edelleen, enkä tunne itseäni lainkaan levänneeksi.

Lomalla on sattunut myös yksi aivan ihana juttu: ihastuin! Ja vaikka luultavasti en tule siltä ihanalta pojalta saamaan yhtään minkäänlaista vastakaikua, niin on kuitenkin positiivista, että pystyn taas ihastumaan johonkin. Tämä on niin tervettä, jos mikä! Tietenkin tässä tulee taas kuvaan se, että tunnen itseni niin huonoksi ja lihavaksi ja rumaksi, mutta... Jotenkin kuitenkin tunnen, että joku saattaisi minuunkin kaikesta tästä huolimatta vielä joskus ihastua. En kyllä osaa yhtään lähestyä miehiä. Miten miehiä lähestytään ja ilmaistaan, että ollaan kiinnostuneita?

Nenä näytössä

2009-12-05T23:54:00.002+02:00

Kandin kirjoittamisella alkaa olla viimeiset hetket menossa. Siis sen version suhteen, minkä jaan ryhmäläisilleni ja esittelen varmalla ja kuuluvalla äänellä. Sen korjattavan version päällä voin sitten istua kuinka kauan vaan. Periaatteessa se pitäisi palauttaa tammikuussa ja sitä pitäisi tuskan hiki päällä korjailla koko joululoma, mutta kyllä se otetaan vastaan vaikka vuonna 2011. Kun nyt ensin saisin jonkinlaisen hataran jutun aikaan siihen esitykseen. Jos kirjoitan sanan minuutissa eli 60 tunnissa, niin kestää kai aika kauan saada se valmiiksi? Pitäisi kai hieman nopeuttaa tahtia. On se vaikeeta. Tänään meni koko aineistokin uusiksi, kun aloin epäillä valinneeni aiemmin väärin. Sitten muistin, etten edes ollut mitään valintaa juurikaan harjoittanut, olin ottanut mukaan kaiken mitä olin löytänyt.

Kärsin taas perinteisestä kaamosajan unettomuudesta. Ei tälle varmaan voi mitään. Ehkä joskus voin asua jossain, missä tästä kaamoksesta ei tarvitse kärsiä. En kuitenkaan usko, joten luultavasti tulen aina nukkumaan huonosti pari kuukautta vuodesta. Mukaan lukien tietenkin sen, etten muutenkaan kovin hyvin nuku. Tällä hetkellä mennään vielä sellaisessa vaiheessa, että vähistä unista saa ihmeellistä energiaa. Jaksan herätä aamulla aikaisin, kun ei vaan nukuta. Yliopistolla kirjastot on aika täynnä ja se on minusta ihanaa. Parasta on mennä sinne heti aamulla.

Sain tänä vuonna vähän veronpalautuksia ja ne tuli kyllä mukavasti lihottamaan rahapussia. Hain uutta vakuutusta ja jos sellainen mahtava juttu käy, että se minulle myönnetään, niin siihenhän ne melkein kokonaan menee. Ostin kyllä itselleni ihanan joululahjankin, tai oikeastaan hankin sen kannustamaan tuon kandin kirjoittamisessa. Ihanan kaulahuivin, jota päätin olla käyttämättä ennen kuin kandi on valmis. Tosin taidan odottaa kuitenkin jouluun asti.

Tänä vuonna meille ei vanhempien luo laiteta joulukuusta ollenkaan. Aloin melkein itkeä ja yritin kiristää äitiä korvaamaan henkisen kärsimyksen minulle runsain lahjoin. Sitten kun äiti leppyi ja kysyi mitä haluaisin, en keksinyt mitään! Olen vähän päässyt materialismista eroon, enkä halua enää mitään pelkkää kivaa. Haluan vain jotain, mitä todella haluan, eikä tällä hetkellä ole mitään sellaista, kun vihdoin hankin sen kaulahuivinkin. Ehkä tämä joululahjaton tapa viettää joulua on sittenkin ihan hyvä.

Kun minulta viedään kaikki, autan kantamaan

2009-11-14T22:04:00.002+02:00

Viime aikoina on tapahtunut oikeastaan pelkkiä hyviä juttuja. Siis minulle. Lähipiirissä on sattunut kaikenlaista kurjaa, mikä tietenkin vaikuttaa omaankin mielialaan. Yritän kuitenkin olla murehtimatta, se ei vaikuta mihinkään paitsi omaan pärjäämiseeni.

On ollut kiirettä ja menoa, mutta kyllä viime viikollekin taisi osua yksi päivä, jolloin jumitin vain kotona tekemättä mitään. Toisaalta tarvitsen sellaisia päiviä, vaikka niistä tuleekin aina huono omatunto. Harvoin sellainen päivä osuu esimerkiksi sunnuntaille, jolloin olisi ihan luvallistakin vain olla.

Terapiassa olen saanut aikan jonkinlaisen läpimurron. Olen vihdoinkin ymmärtänyt, mistä tämä kaikki johtuu. Tai suostunut myöntämään sen itselleni. Varmaankin olen tajunnut sen jo jonkin aikaa sitten, mutta sen myöntäminen on ollut todella vaikeaa. Olo on vähän ristiriitainen kaiken suhteen. Toisaalta haluaisin hirveästi työstää asiaa ja päästä eteenpäin, mutta toisaalta olo on aika syyllinen ja haluaisin vain palata siihen entiseen.

Jatkuvaa siivoamista...

2009-10-28T20:40:00.004+02:00

Olen taas tänään siivonnut. En voi ymmärtää, miten tämä asunto on aina yksi sotkukasa vaikka siivoan mielestäni jatkuvasti. Ehkä tätä tavaraa yksinkertaisesti vain on ihan liikaa. Vaatekaapit pursuilevat, enkä käytä niistä vaatteista kuin ehkä puolia. Pitäisi kylmästi karsia ja heittää kaikki sellainen pois, mitä en käytä. Haaveilen kuitenkin kutistuvani ja pystyväni taas käyttämään niitä. Todellisuudessa en ehkä käyttäisi niitä sittenkään. Mutta eihän sitä voi tietää! Ikinä ei voi olla varma.

Kandi on edistynyt ihan mukavasti, eikä siitä ole enää paljon stressiä. Tällä hetkellä välttelen ranskan esseen kirjoittamista. Älyttömin juttu on kuitenkin se, että olen ihan vapaaehtoisesti menossa pitämään luentoa vähän alle sadalle teinille. En siis ihan yksin, vaan yhden toisen kanssa. Mutta silti! Eikä minua edes jännitä. Olenko siis päässyt huomaamattani esiintymispelostani yli vai olenko vain niin tyhmä, etten vielä tajua mihin olen pääni pistänyt? Se kai selviää kohta.

Yritän kovasti tsempata elämässäni, ja nuo järjestöjutut on yksi osa sitä. Voin tehdä jotain hyvää muiden hyväksi, mutta samalla myös itseni hyväksi. Se on minusta aika hyvä kauppa.

Lomalla

2009-10-22T21:48:00.002+03:00

Tällä hetkellä vietän syyslomaa, mutta pöydällä kirjapinot vain jatkaa kasvua. Teen siis sitä typeristä typerintä kandintyötäni, joka etenee tuskastuttavan hitaasti. Kohta voisin olla siinä pisteessä, että kehtaan lähettää jotain tekstiä ohjaajalleni. Lupasin tehdä sen jo yli kuukausi sitten. Tuntuu siltä, että en osaa. Ja tuntuu myös siltä, että kaikki muut siellä seminaarissa tietää sen. Että tuo ruma läski on myös tyhmä kuin saapas. Tai jotenkin hieman hitaalla käyvä. On kuitenkin ihan pakko saada tämä homma valmiiksi. Jos se ei valmistu ajoissa, niin joudun esittämään sen jonkun toisen ohjaajan seminaarissa. Ja kun aiheeni ei ole mitenkään kovin perinteinen, niin ei ole mitään takeita, että joku toinen sitä edes hyväksyisi. Ja jotkut niistä opettajista on kyllä aika pelottaviakin... Eli se jäisi kyllä tekemättä.

Pitäisi varmaan keksiä itselleni joku aivan mahtava palkinto, jonka saan sitten kun työ on tehty. Sellainen voisi olla vaikka Picasso-näyttely ja se yksi ihana liian kallis kaulahuivi. Tuskin nuo minua motivoi kuitenkaan. Enemmän taitaa motivoida pelko ja pakko. Tänään en ole kirjoittanut vielä yhtään, koko päivä on mennyt taas haahuillessa. Nukuin liian myöhään, se on huono alku päivälle. Niinä päivinä voisi jättää nousematta kokonaan, kun kuitenkin koko päivä on jo pilalla.

Niisk

2009-10-09T10:02:00.002+03:00

Olen sairaana, tylsää. Tavallinen nuhakuume, ei mitään sen kummempaa. Olisin voinut ottaa sen sikainfluenssan nyt, niin olisi sekin sitten suoritettuna, eikä tarvitsisi miettiä, että koskahan sekin iskee. Niska on ihan kamalassa kunnossa, kun olin monena päivänä sellaisilla kevyillä neljän tunnin luentoputkilla, jotka pidettiin niissä ihanissa 70-lukulaisissa luokkahuoneissa. Niissä se taulu on niin korkealla, että joutuu katsomaan niska takakenossa yläviistoon. Tosi ergonomista ja mukavaa.

En ole jaksanut käydä edes hulluilla päivillä, vaikka muuten onkin tullut taas osteskeltua oikein olan takaa. Ostin farkut, nilkkurit, lenkkihousut ja sitten niitä perusjuttuja, kuten bussikortin ja jotain muuta. En muista enää. Joka tapauksessa rahaa on mennyt ihan hurjasti.

En ole edelleenkään aloittanut sen kandintyön tekemistä, vaikka lupasin ohjaajalleni jo monta viikkoa sitten lähettää jotain uutta tekstiä. Ehkä saan tänään kirjoitettua jotain.

Terapeutin kanssa puhuttiin, että voisi olla aika kohta hakea Kelan tukemaa terapiaa, kun vointi alkaa olla sen verran parempi. Ehkä se olisi. Haluaisin kyllä kuntoutua, mutta tuntuu kamalan vaikealta päättää, että millaista psykoterapiaa tarvitsisin. Tai mistä hyötyisin eniten ja mikä olisi minulle sopivinta. Ja sitten pitäisi vielä tavata niitä terapeutteja ja päättää, että kuka olisi sopiva. Eipä tällaiseen kai ihan tosi masentuneena pystyisikään.

Ihanaa lauantai-iltaa!

2009-09-26T20:53:00.002+03:00

Pitkästä aikaa on ollut hyvä päivä. Meinasin lintsata piirustujutuista, mutta onneksi sain revittyä itseni ylös ja myöhästyin vain muutaman hassun minuutin. Piirtelyt sujui kivasti ja alkoi tuntua siltä, että olen kehittynyt hommassa! Iltapäivällä kävin vanhemmilla syömässä ja moikkaamassa mummua. Söin omasta puusta luumuja, joista osa oli pahoja ja osa ihan hurjan hyviä. Kotiin tullessa inspiroiduin vielä lenkillekin, enkä saanut hermoromahdusta puutteellisista lenkkivaatteistani. Kiersin kotiympäristössä kivan lenkin pimenevässä illassa ja kuuntelin musiikkia. Metsässä tuoksui pihka. Oli tosi kaunista. Minulla on viha-rakkaussuhde tähän asuinalueeseen. En kyllä välttämättä haluaisi asua muualla. Tai sitten tällä hetkellä olen muuten vain tyytyväinen elämääni ja olemiseeni, niin ei tee mieli muuttaakaan.

Huomenna äiti tulee siivoamaan tätä kämppää. Kyllä, tarvitsen äidin apua, aika säälittävää. En oikeasti tarvitse, mutta tällä hetkellä inhoan siivoamista ja erityisesti keittiö alkaa olla aika kaaoksen valtaama. Tiskaaminen on ykkösinhokki kotityöni, hyi. Pitäisi varmaan ihan tosissaan harkita tiskikoneen hankkimista, mutta tuntuu jotenkin todella uusavuttomalta hankkia tiskikone yhden hengen talouteen.

Tein äsken lämpimiä ruisleipiä uunissa, tonnikalaa, tomaattia, fetaa ja juustoa. Nyt herkuttelemaan!

Marley & Me

2009-09-19T21:43:00.002+03:00

Olen vollottanut pääni kipeäksi Marley-koiran kuolemaa, vaikka oikeasti taisin itkeä oman koirani menetystä. Vaikka kuolema on ihan luonnollinen juttu, niin on se silti rankka paikka. Olen niin herkkä. Ja se koira oli minulle hirveän tärkeä ja rakas. Olisi ihanaa joku päivä vielä saada oma Marley. Ja tietenkin mies ja kolme lasta ja ihana talo.

Olen ollut vähän stressaantunut kaikista opiskeluista ja kursseista, joten päätin kylmästi, että teen kandin lisäksi tänä syksynä vain ranskan tekstikurssin ja ehkä jonkun muutaman ei-työlään kurssin sivuaineista. Että se kandi olisi nyt se tärkein. En oikeasti päättänyt mitään kylmästi, vaan ahdistuksen ja itkun ja masennuksen saattelemina. Mutta tyylikkäämpää sanoa, että se oli oma valinta, ei pakon sanelema juttu. Enempään ei minusta vain ole tällä hetkellä. Eikä se oikeastaan ole edes vähän, yritän kovasti todistella itselleni.

Haaveilua

2009-09-11T12:11:00.002+03:00

Tiistaina on tentti, tälläkin hetkellä pitäisi olla lukemassa. Keskittymiskyky on edelleen hukassa, jos sitä nyt koskaan on ollutkaan. Mutta ainakin ne keskittymiskyvyn rippeet huitelee jossain maailmalla. Haaveilen vaihto-opiskelusta, koiranpennusta, uudesta kodista, uusista verhoista, kahvin juonnista, kävelystä ulkona, uusista kengistä, uusista huiveista, uudesta tukasta, syksystä. Ja se syksykin on tässä ja nyt! En osaa elää, pystyn vain haaveilemaan siitä. Olen jossain kummallisessa tilassa, josta en osaa lähteä pois.

Pitkä tauko!

2009-09-04T21:20:00.002+03:00

En ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. Asiaa kyllä olisi ollut, mutta olen ollut niin tukossa, että en ole pystynyt. Mielialat menee vuoristorataa ylös ja alas, en pysy itsekään perässä! Olen ollut myös todella väsynyt ja tekisi mieli lähinnä vain nukkua. Ensi viikolla alkavat kurssit tuntuu pelottavilta ja usko omaan jaksamiseeni on ihan nollassa.

Olen ollut viime aikoina syömishäiriöisempi kuin pitkään aikaan. Harmittaa. Eniten harmittaa kuitenkin se, mitä tänään kuulin hammaslääkärissä. Minulla on niin paljon reikiä hampaissa, että en edes kehtaa kertoa kuinka paljon! Yksi paikattiin jo tänään ja sain kahden kuukauden päähän ajan, jolloin paikataan taas. Lopuista ei mitään tietoa. YTHS kun ei voi yhdelle ihmiselle niitä aikoja jaella. Pelkään niin paljon hammassärkyä ja juurihoitoa ja kaikkea, että on pakko mennä hoitamaan hampaani sitten loppuun jonnekin muualle. En minä voi odottaa vuotta, että nämä saadaan kaikki paikatuksi! Ei siitä ole kuin vuosi kun viimeksi kävin hoidattamassa hampaitani ja sen jälkeen on tapahtunut kaikki tämä... Pelottaa, ettei minulla kohta ole enää hampaita suussa ollenkaan. Ahdistavaa.

Uuden asunnon etsintää

2009-08-06T22:51:00.002+03:00

Terapia palasi tauolta ja ärsytti oikeastaan mennä sinne. En olisi jaksanut. Terapian jälkeen olin tosi surullinen ja ahdistunut ja olo jatkuu vain. Tajusin, että kun tässä nyt olen tervehtynyt, niin paluu tavalliseksi opiskelijaksi ja tavallisen opiskelijan tukien ääreen on aika lähellä. Minullehan tosiaan olisi varattuna myös sitä ammatillista kuntoutusta, mutta Kelapa katsoo, että minun pitäisi olla maisteri jouluna 2010. Naurattaa ja itkettää. Enkä edes tiedä miten se puoli vuotta sillä ammatillisella kuntoutuksella sitten tulee menemään, eli meneekö se niin, että saan opintotuet ja sen 50 euroa. No, joka tapauksessa, muuten ei asia niin ahdistaisi, mutta tulojen pienemisen vuoksi minun on pakko muuttaa! Ja totta kai stressaan siitä jo nyt. Etsin asuntoa jo nyt ihan paniikissa ja kuvittelen joutuvani asunnottomaksi tai joutuvani muuttamaan vanhemmilleni. Ei hajuakaan mistä saisin sellaisen kämpän, että pärjäisin pelkällä opintotuella. On niin rasittavaa, kun aina pitää olla joku murhe, josta stressaannun.

Siinäpä ne viime aikojen mietteet. Ennen kuin tämä iski tajuntaani, suunnittelin ihan hurjana toisen tutkinnon suorittamista. Enpä suunnittele enää. Mietin kyllä, tulenko tällä tutkinnolla ikinä mihinkään työllistymään, mutta kai se on sitten sen ajan murhe, jos joskus valmistun. Sekin on vain iso jos.

Tuhlarin mietteitä

2009-07-19T21:53:00.002+03:00

Viikolla Kela onneksi vihdoin päätti eläkkeeni jatkosta ja päätös oli vieläpä myönteinen! Olin iloinen ja huoleton viitisen minuuttia, jonka jälkeen aloin murehtia sitä, että mitä tapahtuu vuoden päästä. Tällaista se on. On ihan turhaa tolkuttaa itselleni, että vuoden päähän on pitkä aika, ihan turhaa murehtia sitä nyt. Ehkä sitäkin voisi opetella. Samoin kuin sitä rahankäyttöä. Olen tuhlannut nyt aika surutta, kun rahaa vihdoinkin oli. Eipä se kauaksi kanna tällä menolla. Ensi kuussa kun on kuitenkin laskuja maksettavana yli kahden sadan edestä. Miten on mahdollista, että joitakin asioita murehdin vuoden päähän ja toisissa asioissa toimin taas kuin huomista ei olisikaan? Eikö tässä nyt ole jonkinlainen ristiriita? Murehdin sitä, miten elän vuoden päästä, mutta en sitä, miten elän huomenna tai loppukuusta. Outoa.

Päivän naurut

2009-07-13T18:07:00.002+03:00

Päivän hauskimman jutun tarjosi apteekin farmaseutti. Kävin hakemassa lääkkeitä, ihan niitä samoja joita olen käyttänyt ties kuinka kauan. Farmaseutti arvioi ainakin kolmeen kertaan niiden hintaa, että tuleeko ne maksamaan yli vai alle 95 euroa. Sitten se kyseli moneen kertaan, että onko niistä tullut jotain kysyttävää. Ja kehotti vielä menemään lääkäriin, ennen kuin ne loppuvat että "katsotaan, miten tästä sitten jatketaan." Ja lopuksi vielä sanoi, että "toivottavasti nämä nyt sitten auttavat". Tilanne oli niin koominen, että jouduin puremaan huultani, etten olisi nauranut ääneen. Yritin peitellä sitä hymyilyksi, mutta voi ei. Eikä se mielestäni ollut edes mikään harjoittelija tai sellainen. No, ehkä hän halusi vain olla avulias, mutta vähän vähempikin osanotto tähän minun sairauteeni olisi riittänyt:)

Kela ei ole vieläkään tehnyt päätöstä eläkkeestä ja tuo lääkelasku kyllä ajoi minut entistä pahempaan vararikkoon. Luottokorttilasku tulee olemaan aika mahtava. Toivottavasti päätös ehtii edes elokuuksi.

Olen siivonnut ja laittanut ruokaa sekä leiponut mustikkapiirakan. Silmät alkaa olla aikalailla normaalin tuntuiset. On hassua olla ilman laseja. Monesti olen esimerkiksi suihkuun mennessä ottanut niitä pois päästä! Yöllä pitää vielä nukkua niillä laskettelulaseilla ja ne painaa aika karun näköiset silmäpussiturvotukset ja punaiset painaumat kasvoille. Onneksi muutama yö enää niitä.

Innoissani olen suunnitellut jo syksynkin melkein jouluun saakka, harrastukset ja kurssit. Kiirettä tulee olemaan. Olen vihdoinkin keksinyt sivuaineen, jota haluan opiskella ja joka saattaa ehkä helpottaa työnhaussakin sitten joskus. Ja olen tietenkin suunnitellut tekeväni siitä koko tutkinnon. Mutta saahan sitä suunnitella ja unelmoida, onhan toteuttamiseen kuitenkin koko elämä aikaa! Ei kaiken tarvitse tapahtua nyt heti.

Uusilla silmillä

2009-07-08T19:44:00.001+03:00

Olen nauttinut puoli päivää uusista silmistäni. Tosin tätä kirvelyä ja veden vuotamista ei ehkä voi nautinnoksi vielä kutsua, mutta näen jo nyt yhtä hyvin kuin laseilla! Nyt täytyy vielä käyttää sellaisia uimalasien ja laskettelulasien välimuotoa tämän päivän ajan ja joka yö viikon ajan, etten vahingossa koske silmiin. Leikkaus ei ollut mikään miellyttävä kokemus, silmien paineen nostaminen sattui aika paljon, vaikka se ei kestänytkään kuin se 20 sekuntia. Nyt sitten vain sormet ristissä, että paraneminen sujuu hyvin!

Kaurapuuroa ja vettä

2009-07-02T21:36:00.002+03:00

Olen velttoillut tämä kuumuus tekosyynäni juhannuksesta asti. Olisi ehkä aika jo hieman ryhdistäytyä tai sitten päättää vain lomailla. Luultavasti jos rentoutuisin ja lomailisin, niin inspiraatio lukemiseen palaisi melko pian.

Olen stressaantunut rahattomuudestani. Kuntoutustuen jatko on ollut käsittelyssä toukokuusta lähtien, ja nyt heinäkuussa olen sitten ihan rahaton. Maksoin tänään vuokran ja netin, ja nyt tilillä on joku pari kymppiä. Silti eilen oli pakko saada suihkugeeli, jonka pitäisi hillitä selän rasvoittumista. Se siis oli lähes välttämätön ostos, varsinkin kun olin kaupassa S-etukortillisen ystäväni kanssa. Olen koko ajan luottanut siihen, että kyllä se päätös nyt tulee päivänä minä hyvänsä ja on vielä myönteinen. Ei ole tullut, eikä sen myönteisyydestäkään ole mitään tietoa. Pitäisi kaiketi alkaa miettiä jotain muita tulonlähteitä, joita ei kyllä hirmuisesti taida olla tarjolla. En tiedä voiko opintotukea edes hakea kesällä, tai voisinko hakea sitä nyt siksi ajaksi, että saan tietää tuosta kuntoutustuesta? Olen kyllä melko varma, että en pysty opintotuella opiskelemaan, koska vaikka viime lukukautenakin olin omalla mittapuullani ahkera, ei opintopisteitä olisi ollut siltikään riittävästi! Täytyy soittaa Kelaan huomenna ja vähän kysellä, että mitä pitäisi tehdä. Luultavasti täytyy kääntyä sossun puoleen, vaikka olen varma, että olen hukannut kaikki tarvittavat paperit, enkä siksi saa sieltä muuta kuin hermoromahduksen.

Onneksi on pari juttua tiedossa, joista luultavasti saan vähän palkkaa. Huomenna menen mummille pesemään ikkunoita ja viikonloppuna leikkaan vanhemmillani nurmikon. Tosin kukaan ei noista hommista ole velvoitettu maksamaan yhtään mitään, mutta kyllä iskä varmaankin maksaa.

Täytyy nyt vain muistaa pitää järki päässä, eikä alkaa shoppailemaan luottokortilla mitään. Vaikka olisi kuinka ihanaa ja halpaa ja vaikka kuinka hyviä löytöjä.

Lomaa, kiitos!

2009-06-27T22:18:00.002+03:00

Kaipaan ihan hirveästi lomaa. Tai oikeastaan sellaista lomaoloa. Että pää olisi ihan tyhjä ja voisi vain lojua, enkä koko ajan ajattelisi, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Olisi niin ihanaa vain olla. Eikä minulla ole siihen mitään muuta estettä kuin tämä pää! Toki tenttejä pitäisi tehdä ja kirjoittaa kandia, mutta voisin ihan hyvin päättää, että nyt lomailen kaksi viikkoa ja opiskelen sitten! Mutta ei, teen puoliteholla kaikkea ja olen todella tyytymätön itseeni. En vain pysty rentoutumaan sillä tavalla kuin haluaisin.

Blogi kokee nyt muutoksia, sillä olen lopettanut itseni ajattelun bulimikkona ja yritän rakentaa parempaa ja uutta ja tervettä minää. Terapia on kesätauolla ja hieman pelottaa, miten pärjään itseni kanssa. Osaan tosin olla varuillani, sillä kesätauot ovat olleet yleensä aika pahoja paikkoja.

Heinäkuussa menen silmäleikkaukseen ja saan hyvänäköiset silmät! Jännittävää! Onpa nyt jotain kohokohtaa tässä minunkin kesässäni, enkä odota pelkästään syksyä!

Uusi pohja

2009-06-16T23:09:00.003+03:00

Vaihdoin uuden blogipohjan, mutta en ole ollenkaan varma, onko tämä minun näköiseni. Mutta olkoon nyt ainakin hetken aikaa.

Huomenna piti olla uusintatentti, mutta en ole lukenut yhtään. Olen ollut niin väsynyt. Nukun joka päivä yli puolen päivän ja sitten olen lähinnä istunut tuijotellen eteeni kunnes on ollut aika lähteä yliopistolle. Kesäyliopisto on nyt ohitse, joten pakko alkaa piristyä. Muuten koko päivä menee seiniä tuijotellessa. Opiskelu tuntuu tällä hetkellä hieman hankalalta. Olisi ihanaa lomailla, eli lähteä jonnekin lomalle. Olisipa joku maaseutupaikka tai mökki! Pitää ehkä mennä vanhemmille ja leikkiä, että se on paljon enemmän maalla kuin se onkaan. On siellä sentään puutarha, missä voi oleskella. Olisi vain edes vähän lämpimämpi ilma.

Silmälasit

2009-06-12T00:21:00.002+03:00

Päivärytmi on jotenkin keikahtanut ihan hassuksi. Nukun monesti yhteen, kahteen ja sitten lähden yliopistolle. Kotiin tulen kahdeksan ja yhdeksän välillä, syön ja katselen telkkaria ja kymmeneltä lähden lenkille. Sitten ei tietenkään heti pysty nukkumaan ja nukahtaminen menee tosi pitkälle. Ärsyttää, en tykkää tällaisesta päivärytmistä. Heräisin mielummin aikaisin tai no edes aamulla ja menisin nukkumaan ennen puolta yötä. En vain jaksa aamuisin tehdä mitään. Aamut on niin tylsiä, että on pakko vain nukkua.

Mutta nyt on jännittäviä juttuja tiedossa! Olen niin kyllästynyt silmälaseihin, ja kun kerran niistä on mahdollista päästä eroon, niin menen ehkä laserleikkaukseen! En varsinaisesti kärsi näistä silmälaseista, olen ihan sinut näiden kanssa, mutta en oikeastaan näe mitään ilman näitä. Näkö on jotain -7.5 ja -6, eli en oikeasti näe yhtään mitään ilman laseja. Ja se on minusta hirmu hankalaa. Enkä oikein tykkää käyttää piilareitakaan, tai en aina voikaan, kun minulla on vielä hajataittoakin, jotenkin lukiessa ja tietokoneella tulee pää aina kipeäksi. Olen saanut lasit muistaakseni 9- tai 10-vuotiaana, ja melkein siitä lähtien olen käyttänyt niitä päivittäin. No en ehkä ihan silloin aluksi käyttänyt, mutta aika nopsaan näkö kyllä huononi niin paljon, että oli pakko käyttää. Olen nyt parin viikon päästä menossa esitutkimukseen, jossa katsotaan, että voidaanko sitä leikkausta ylipäätään tehdä. Toivottavasti! Jännittää ihan hirveästi jo etukäteen. Olisi aivan upeaa, jos ei enää tarvitsisi käyttää laseja!

Kesä

2009-06-05T23:07:00.002+03:00

No niinhän siinä tietysti kävi, että se tentti ei mennyt läpi! Harmittaa ihan hirveästi, nyt joudun lukemaan siihen uudestaan ja varmaan aika paljon. Oikeustieteen tentit on ihan älyttömiä yhteiskuntatieteisiin verrattuna, ja onhan niissä ne hylkäysmäärät yleensä aika suuria. Eli en mitenkään ihmeissäni ole, etten päässyt läpi, mutta... Tuntui kuitenkin, että se meni ihan hyvin. Ja yhteiskuntatieteissä sillä suorituksella olisi tipahtunut varmaankin kolmonen. Tämä oli elämäni ensimmäinen tentti, johon luin enkä päässyt läpi. En ole saanut itkuraivareita, joten osaan ilmeisesti ottaa tämän asian nyt ihan niin kuin kuuluukin. Mutta parin viikon päästä olevaa uusintaa varten pitää ilmeisesti liimata nenä kiinni kirjaan, että pääsen läpi!

Kesäyliopiston kurssi on kohta puolessa välissä, viisi kertaa on ollut ja vielä kuusi jäljellä. Onneksi se ei ole ihan niin kuivaa kuin pelkäsin, mutta ei se mitään kivaa ole. Ja kun tuntuu siltä, ettei siitä ole mitään hyötyäkään. Se on metodikurssi, enkä kuitenkaan muista mistään mitään, jos sitä vaikka joskus tarvitsisinkin. Eli joudun luultavasti siinä vaiheessa opettelemaan kaiken uudestaan. Kurssi on kuitenkin pakko tehdä tässä kandivaiheessa. Tyhmää.

Tukholman reissu meni kivasti. Äitiin meni hermo ehkä kerran, ja se on aika vähän. Tukholma on ihana kaupunki, ja on ihanaa nähdä sukua ja jotenkin tuntea kuuluvansa joukkoon. Kielitaito on kyllä ihan naurettavan huono, mikä on tosi harmi. Haluaisin ymmärtää ja puhua kunnolla ruotsia. Voisin yrittää siihen panostaa vielä ja lähteä vaikka vaihtoon Tukholmaan. Pitäisi vain uskaltaa!

Taistelun arvoinen

2009-05-24T22:32:00.002+03:00

Stressaan ja luen ja nukun ja stressaan. Tiistaina on vaikea tentti, johon pitää vielä huomenna ja tiistaina aamupäivällä lukea paljon. Keskiviikkona lähden aamulla Tukholmaan. Ihanaa päästä vähän irti tästä arjesta! Ajattelin käydä museoissa ja kierrellä ihania kauppoja. Ottaa ihan vain rennosti. Matkalla kyllä pitäisi tehdä myös yksi kymmenen sivuinen oppimispäiväkirja, mutta siihenhän on hyvin laivamatkoilla aikaa. Laivoilla ei taida olla yleisesti käytössä langatonta nettiä? Auttaisi aika paljon, mutta enköhän pärjää ilmankin.

Mieli on melko maassa koko ajan, vaikka kaikkea kivaakin on tiedossa. Oli niin vaikeaa päättää, lähdenkö Tukholmaan vai en. Kissakin pitää viedä iskän hoiviin siksi ajaksi ja olen huolissani, että miten se pärjää. Siis kissa, mutta olen kyllä huolissani iskästäkin. Mutta muutenkin oli vaikeaa päättää, että jaksanko esittää sosiaalista viisi päivää, tai no neljä, paluumatkalla ei kai äidille enää tarvitse esittää.

Sitten heti paluuta seuraavana päivänä alkaa kamala kurssi kesäyliopistossa, ja siinä en missään tapauksessa saa mokata. Sitä on melkein joka ilta monta tuntia juhannukseen asti, eli ainakaan toistaiseksi ei tarvitse miettiä mitä tekisi "lomalla".

Minulle tämä normaali eläminen ja tekeminen ja arki on edelleen tosi raskasta. Tietenkin kaikkien masentavien juttujen mielessä pyörittely vie ihan hirveästi energiaa kaikelta muulta tekemiseltä ja ajattelulta. Kaikkea ajatustoimintaa ne ei onneksi enää valtaa, joten hyvä on toivoa, että joskus vielä voisin olla vapaa.

Ihan(an) kamalaa

2009-05-12T21:13:00.003+03:00

Olen nyt jatkanut jumppailua, ja oikein huomaan kuinka hyvää se tekee minulle. Siitäkin huolimatta, että kunto on aivan äärettömän huono ja hikoilen kuin joku vesiputous. On tehnyt mieli jättää jumppa kesken, kun jalka on krampannut ja on tuntunut siltä, että en jaksa nyt enää yhtään enempää! Olen vain sitten tehnyt kevyemmin. Teen kyllä koko tunnin kevyemmin, koska kunto on niin huono. Mutta sitten venyttelyjen aikana on ihanaa, kun kehosta avautuu kaikki lukot. Ihan mahtava olo! Ehkä minusta tulee vielä liikunnasta pitävä ihminen. Harmittaa kyllä miten huonoon kuntoon olen kehoni päästänyt, kun se joskus on ollut ihan loistavassa kunnossa. On se kaikki kuitenkin saavutettavissa uudelleenkin, mutta työtä se vaatii hirveästi.

Ostin kotiin sellaisen ison jumppapallonkin ja sillä on tosi hyvä jumpata. Netti on pullollaan hyviä ohjeita siihen. Minulla oli aikaisemminkin jumppapallo, mutta se oli ihan liian pieni, joten ne liikkeet oli todella vaikeita.

Yhdestä panikoimastani koulutyöstä on jo tullut arvosana, kolmonen. Todella tyytyväinen olen, halusin vain päästä sen kurssin läpi. Muista vielä odottelen ja pelkään, etten ehkä saa edes ykköstä. Perjantaina pitäisi palauttaa essee, jota en ole vielä aloittanutkaan.

Tänään juttelin Parhaan Ystävän kanssa. Juteltiin siitä entisestä ystävästäni, he ovat myös keskenään ystäviä. Tuli todella paha mieli, vaikka en sitä sanonutkaan. En osannut sanoa, mikä meidän ystävyyden väliin tuli. Tuli sellainen tunne, että minä olen tehnyt jotain väärää. Ja ehkä olenkin, mistä sen voin tietää. Ehkä koko ystävyyden loppu johtuikin siitä, että minä olen niin paha ja katkera ihminen? Ärsyttää, luulin jo käsitelleeni koko asian, mutta ilmeisesti olin todella väärässä.

Ihana kevät

2009-05-09T19:44:00.003+03:00

Olen kirjoittanut tänne monta kertaa, mutta pyyhkinyt sitten kaiken pois. Tuntuu siltä, että en osaa muotoilla ajatuksiani mitenkään järkevästi, vaikka tällä hetkellä niitä on ihan hurjasti. Paljon on siis meneillään heidimarian sisäisessä elämässä, vaikka ulkoisessa nyt ei ehkä niin paljon. Uskon kuitenkin, että lopulta se sisäinen muutos näkyy ulospäinkin!

Olo on aika pirteä, vaikka alkuviikosta olin ihan lamaantunut. Istuin kotona likaisessa tunikassa ja hiukset rasvaisina. Miksi silloin kun olo on lamaantunut, on ihan mahdotonta pestä hiuksia? Olo paranisi varmaan heti ainakin vähän, jos hiukset olisivat puhtaat. Likainen tukka on este kaikelle aktivoitumiselle, ei pysty tekemään mitään ja olo on ihan kamalan ruma. Tenttiin en lukenut lainkaan, joten se jäi suorittamatta. Ehkä se olisikin ollut liikaa, se oli vain lisäjuttu, jonka siinä onnistumisen huumassa sain päähäni. Muuten aikataulu on pitänyt ihan hyvin.

Valon myötä olen innostunut vähän liikkumaankin ja hankin kesäjumppiin jumppakortin. Aion käydä ainakin balletonessa ja sitten jossain ihan perusjumpassa, muokkauksessa tai stepissä tai jossain. Eilen olin ihan innoissani lähdössä pyöräilemään, mutta renkaat oli ihan lytyssä ja pumppua ei löytynyt mistään, joten sen sijaan tyydyin ahtamaan mahaani suklaata. Tällä hetkellä haluan liikunnasta lähinnä hyvää fiilistä. Minä melkein pystyn hyväksymään itseni tällaisena kuin olen! Taas uusi askel kohti terveempää minää.

Arkea

2009-05-02T21:54:00.002+03:00

Vappu oli ja en taaskaan juhlinut mitenkään. Eipä hirveästi haitannut, mutta olisihan se ihanaa joskus oikeasti juhliakin! Ongelmana kai on se, ettei ole mitään sellaista porukkaa, jossa voisi juhlia. Ei tarvitsisi olla edes kuin muutama ihminen, niin olisi jo ihan hauskaa. Ehkä minulla joskus on. Vappupäivänä olin Parhaan Ystävän kanssa ja oltiin vaan. Tehtiin cous cous-salaattia ja katsottiin elokuvaa. Käytiin lenkillä ihanassa siirtolapuutarhassa. Juteltiin paljon ja mietittiin elämää. Oli hyvä päivä.

Sain jotenkin hoidettua ne kaikki koulutyöt, mitä pitikin. Tuli aika hyvä fiilis, vaikka mikään niistä ei todellakaan tule saamaan hyvää arvosanaa. Mutta oli ihanaa huomata, että kyllä minä pystyn tekemään töitä, vaikka tuntuu siltä, etten pystyisikään. Teen sitten vähän huonommin, kaikessa ei tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Toukokuulla on vielä kaksi tenttiä, toinen jo ensi perjantaina, sekä yksi essee ja yksi luentopäiväkirja. Käytännössä aikaa on siis viikko joka työhön. Ihan hyvä, kunhan vain pidän itseni kasassa. Kun on päässyt siihen opiskelu olotilaan, niin ei sitä oikeastaan haluaisikaan lopettaa. Joten ihan hyvä, että on töitä. Yritän nyt käyttää hyväkseni tätä ja tehdä mahdollisimman paljon!

Ai niin, jottei elämä olisi liian ihanaa ja helppoa, niin leikkasin viime viikolla sormestani palan pois. Mahtavaa. Verta oli joka paikassa, ällötti ja suututti ja sattui. Paikattavaksi sitten vain. Tökin koko ajan sormenpäätäni vahingossa jonnekin ja sen seurauksena huudan ja kiroilen. Auauau. Ehkä opin varomaan.

Ahkera tyttö

2009-04-21T21:09:00.002+03:00

Tänään on ollut hyvä päivä. Sain juuri valmiiksi yhden oppimispäiväkirjan! Kirjoittamislukko on siis ehkä murrettu. Se oli kuitenkin se kaikkein helpoin tehtävä, mutta siinä oli ensimmäisenä palautuskin. Muita hommia ehdinkin sitten tehdä viikonlopun yli, huh. Olen istunut koko illan tässä koneen äärellä ja nyt pyörryttää ja on huono olo. Kieltämättä kuitenkin ihan hyvä fiilis, kun sain vihdoin jotain valmiiksi! Ihan huono se on, omaa pohdintaa ei ole nimeksikään, lähinnä suoraa kopiointia luentomuistiinpanoista. En välitä, ihan sama mikä numero tulee. On pakko panostaa niihin tärkeimpiin töihin eikä miettiä jotain turhia.

Tapasin psykiatrin tänään ja meni ihan hyvin. Kuntoutustukea haetaan ja luultavasti sen myös tulen saamaan. Sehän on kuitenkin tarkoitettu myös toipilasajalle, enkä ole kyllä mitenkään täysissä voimissani opiskelun suhteen, vaikka masennus onkin väistymässä. Sain masennustestissä vain lievän masennuksen pisteet! En ole varmaan ikinä saanut niin vähää pistemäärää siitä testistä. Toki ne kysymykset ei kerro kaikkea, eikä se pistemääräkään. En kuitenkaan juuri nyt tunne itseäni kovin masentuneeksi. Ahdistuneeksi, huolestuneeksi ja stressaantuneeksi kylläkin.

Olen taas alkanut juomaan kahvia ja pelkään, että tulen siitä riippuvaiseksi. Viime päivinä kahvi vain on maistunut. Ehkä lopetan taas joskus, kai sitä jotain paheita saa olla. Light Jaffaakin on jääkaapissa, voin palkita itseni onnistuneesta päivästä limsalla ja suklaalla.

Maanantai

2009-04-20T21:46:00.003+03:00

Tänään olen pitänyt lomapäivää koulutöiden yrittämisestä. En siis ole edes yrittänyt tehdä mitään. Huomenna on sitten pakko. Eka deadline on perjantaina, seuraaville kahdelle työlle sitten maanantaina. No, toista voi ehkä venyttää vielä tiistaihin. Otin kandiohjaajaan yhteyttä ja kerroin tästä lukosta ja se oli todella kannustava ja sanoi, että tuo sen verran tekstiä kun saat aikaiseksi. Että lukko saattaa siitä sitten lähteä. Ja on se varmaan oikeassakin, ehkä sen ekan esittelyn jälkeen jännitys vähän laantuu. Katsotaan nyt, toivottavasti.

Huomenna menen keskustelemaan kuntoutustuen jatkosta. Toivottavasti se jatkuu, ja eiköhän sellaista ainakin ehdoteta ja haeta. Kelahan sen sitten päättää, joten saa nähdä miten käy. Ehkä nyt voisin olla stressaamatta ja luottaa siihen, että ammattilainen osaa kirjoittaa sellaisen lausunnon, jolla sen tuen saa. En vain pysty olemaan rauhallisin mielin tämänkään asian suhteen. Jännittää niin, että maha on turvonnut ihan jalkapalloksi.

Aliarvioin jatkuvasti muiden ihmisten kykyä ymmärtää minua. En oikein tiedä, miten tämän edes muotoilisia. Jotenkin niin hankala ja keskeneräinen ajatus, josta olen vasta nyt alkanut saada kiinni. Esimerkiksi en uskonut, että se kandiohjaajani olisi voinut ymmärtää tätä kirjoituslukkoani. Ajattelin heti, että minut heitetään ulos koko seminaarista ja nauretaan päälle. Vaikka en varmasti ole ensimmäinen opiskelija, jolla on iso kynnys tuottaa tekstiä. Ja sitten se psykiatrini. Olen tavannut sitä jo vuosien ajan ja meillä on yleensä ollut ihan hyvä yhteisymmärrys minun hoidostani. Tai en ainakaan nyt näin jälkeenpäin kyseenalaista yhtään päätöstä tai ratkaisua. Kaikki on mennyt hyvin. Mutta en ollenkaan osaa luottaa siihen, että kaikki menisi jatkossakin hyvin! Pelkään koko ajan, että nyt se on muuttunut joksikin hirviöpsykiatriksi, joka joko haluaa heittää minut suljetulle osastolle tai vaihtoehtoisesti on sitä mieltä, että olen ihan terve ja haluaa jättää minut pärjäämään omillani. Tietenkään en halua tulla koskaan liian sinisilmäiseksi, mutta ei kai olisi pahitteeksi luottaa ihmisiin edes hieman. Olisi huomattavasti helpompaaa ja stressitömämpää elämää.

Huonoja päiviä

2009-04-19T17:58:00.002+03:00

Näitä huonoja päiviä nyt tuntuu riittävän toisensa perään. Olen ollut ihan romahtamaisillani jo monta päivää, tänään olin jo ihan varma, että saan pahan hermoromahduksen. Se kyllä tuntuu vieläkin sydämessä tai rinnassa aika pahana puristuksena, eikä oikein ole mitään keinoja helpottaa sitä. Yritän ottaa vain rauhallisesti ja hengitellä syvään. Todistelen itselleni, että vaikka en saisi niitä töitä tehtyä, niin se ei ole maailmanloppu. Minua ei potkita pois yliopistosta, eikä mitään varsinaisesti kamalaa tapahdu. Tulen kyllä pettymään aika rajusti ja ihan varmasti masennun, mutta yritän olla satuttamatta itseäni. Tämä nyt minulle tosi iso juttu, että joskus pärjäisin. Nyt ei tunnu siltä, että tulen ikinä pärjäämään. Yritän koota itseni ja tsempata niiden töiden kanssa, tehdä vaikka kuinka huonoja, mutta tehdä jotta voisin palauttaa ne. En tiedä miten käy.

Huomenna menen tuhlaamaan ja ostan miniläppärin. Pinkin, luonnollisesti. Ehkä se kirjoittaminen sitten sujuisi! Tai sitten ei. Mutta siltä varalta, että joskus sujuisi.

...

2009-04-16T10:52:00.000+03:00

Viime päivinä olen ollut kovin masentunut. En tiedä johtuuko se tästä flunssasta ja kotona makaamisesta, mutta en jaksa mitään. Mikään ei huvita. Mistään ei tule mitään. Ajattelen asioita, joita pitäisi tehdä tai olla jo tehtynä, mutta mitään en saa aikaiseksi. Kaikkiin kirjoitushommiin on sellainen lukko, että en vain pysty. Minulla on sen kandin lisäksi yksi essee ja kolme luentopäiväkirjaa, jotka pitäisi tehdä nyt aika nopsaan. Selvää on, etten ole pystynyt edes aloittamaan. Olen tosi huolissani niistä, koko kevään ahkera opiskelu eli käyminen luennoilla menee ihan hukkaan, jos en saa palautettua niitä töitä. Mikä tässä nyt on vikana!??! Miksi en pysty tähän?!!?
Masentaa vielä enemmän.

Pääsiäinen

2009-04-13T21:09:00.002+03:00

Koko kauan odottamani loman olen ollut kaameassa flunssassa. Niin tyypillistä. Flunssa ei ole hellittänyt vieläkään ja huomenna pitäisi aivan pakosti mennä kouluun, mikäli aion sillä typerällä kurssilla jatkaa. Olen kyllä tänään miettinyt, että jos en jatkaisikaan. Ilman sitäkin on hirveä määrä hommia. Nyt lomalla en ole saanut tehtyä mitään, ja se on suorastaan katastrofi tässä aikataulussa. En edes tiedä miksi mietin tätä, on aika selvää, että en pysty käymään sitä kurssia nyt. On vain niin paskalusmulaiska-olo, jos jätän sen kesken. Olen niin usein jättänyt kaiken kesken ja epäonnistun taas. Jos en olisi laskenut niin paljon tämän loman varaan, niin olisi vielä mahdollista selvityä kaikesta. Ärsyttävää olla näin onneton typerys. Kunpa en olisi alunperinkään ottanut koko kurssia, kuvittelin olevani niin tehokas ja jaksava ja normaali. Tietenkin olisi pitänyt muistaa, että aina voi tulla jotain ja epäonnistuminen harmittaa niin paljon, että järki lähtee. En ihan osaa suhtautua epäonnistumiseen luonnollisena osana elämää, enkä varmaan ikinä opikaan. Se kun tuntuu olevan jotain, joka osuu aina minulle ja vain minulle. Tai sitten ihan kaikki muut evät tee siitä niin suurta numeroa.

Tyhjää kiirettä

2009-04-07T21:42:00.003+03:00

Olen niin väsynyt, että voisin nukkua kaiken aikaa. Odotan pääsiäislomaa, vaikka silloin pitäisi tehdä tosiaan eka versio kandista, tällä hetkellä sitä on kirjoitettuna ehkä yksi sivu. Olen niin saamaton. En pysty tekemään mitään ilman pakkoa. Toivottavasti edes sitten kun on ihan pakko! Ei sekään mitenkään varmaa ole. Tuijotan kalenteria ahdistuneena, hirveä määrä töiden palautuspäiviä, enkä yhtään ole edes aloittanut. Silti en toivo kesälomaa. Pelkään, että elämäni on aivan liian tyhjää silloin.

Yhtenä yönä näin unta, että olin muuttanut isoon taloon. Se oli joku neljä huonetta ja keittiö, omakotitalo. Ja tosiaan olin muuttanut sinne ihan yksin. Siellä oli ihan tyhjää, ei mitään huonekaluja missään ja yhdessä huoneessa oli lattia hieman rempallaan. Mietin että miksi ihmeessä muutin näin isoon taloon, mitä edes tekisin näillä kaikilla huoneilla. Sattumalta kuulin, että unessa talo symboloi omaa itseä. En yleensä usko uniin tai mitään, mutta tuo kyllä osui todella oikeaan. Hurjan iso tyhjä talo, vähän jostain rikki. Se olen minä.

Pieni voitto

2009-04-02T14:53:00.002+03:00

Jaksoin käydä ranskan kurssin loppuun. Olen aika onnellinen tästä, tähän mennessä olen jättänyt kaikki säännöllistä läsnäoloa vaativat kurssit kesken. Tenttikin on jo ohi. Kesällä pitää opiskella hieman itsenäisesti, tai lähinnä pitää yllä tätä kielitaitoa, että sitten syksyllä pärjään siellä ihan kunnon tekstikurssilla. Ensi viikolla alkaa englannin intensiivikurssi ja sen kanssa pitää myös tsempata aika lujaa, että saan sen käytyä.

Kevätväsymys on iskenyt oikein kunnolla, muutamana päivänä olen vain nukkunut herätäkseni syömään ja mennyt melkein takaisin nukkumaan. Väsymys tuntuu päässä ja jaloissa, tuntuu että ne painaa ainakin tonnin. Katupöly ei myöskään hirveästi auta asiaa. Kevät on aika pahaa aikaa. Vielä pitäisi jaksaa palauttaa luentopäiväkirjoja ja esseitä, joita en ole vielä aloittanutkaan ja se typerä kandi! En ole vieläkään tehnyt sitä kuin muutaman hassun sivun. Kokonaan sen ei valmiiksi tarvitse nyt keväällä tulla, mutta sellainen kymmnen sivua pitäisi saada ihan parin viikon sisällä kasaan. Huih. Nuo nyt päättyvien kurssin työt on aika pieniä juttuja oikeastaan, mutta koska olen lusmuillut niiden tekemisessä tammikuusta lähtien, niin nyt tulee sitten kiire. Oma vika. Kun oppisi tekemään asioita ajoissa, eikä jättäisi kaikkea viime tippaan.

Hullulan päivät ehkä vähän houkuttelevat. Ehkä käyn huomenna. Ihan nopeasti vain vilkaisemassa.

Kiukuttaa

2009-03-28T19:32:00.004+02:00

Olen tosi pettynyt ja surullinen syömishäiriöhoitooni. Tiedän, että olen täällä kertonut olevani siihen tyytyväinen, ja niin olen ollutkin. Alussa se oli ihan taivaallista. Totuus kuitenkin on, etten pitkään aikaa ole saanut siitä mitään irti ja pohdiskeltuani syitä siihen, olen todennut, että se lähestymistapa on minulle täysin väärä. Olen kuntoutunut ehkä jonkun verran, mutta talven aikana on painoa tullut melkein 10 kiloa lisää. Ja tämä niillä syömishäiriöhoidon ohjeilla. Muistutetaan nyt vielä, että en todellakaan ole alipainoinen, vaan ylipainoinen ja painoa pitäisi saada pois. Kun olen siellä esittänyt epäilykseni tätä metodia kohtaan, on minulle sanottu vain, että muuta meille ei ole sinulle tarjota. En usko! Ei todellakaan voi pitää paikkaansa, että olisi vain yksi ja ainoa hoitomuoto, joka tepsii kaikkiin. Nyt sitten kävi vielä niin ihanasti, ettei sieltä saa aikojakaan, seuraavat vapaat ajat olisivat joskus toukokuussa!

Minulle tämä on tärkeä asia, ja todellakin haluan tästä eroon. Niimpä olen alkanut tutkailla yksityisiä syömishäiriöhoitoja, vaikka ne ihan hirveän kalliita ovatkin. Tampereella Tyttöjen talolla olisi aivan mahtavalta vaikuttavaa hoitoa, mutta sen ongelma on hinta ja se, että siitä ei saa KELA-korvausta ollenkaan. 55 euroa kerralta on ihan järkyttävän suuri summa maksettavaksi! Minulla ei ole siihen varaa, enkä voi pyytää vanhempiakaan sitä sponsoroimaan. Maksusitoumuksia sossulta sieltä otetaan vastaan, mutta minä en sellaista saisi, koska se ei ole välttämätöntä tämän sairauden hoidon kannalta. Tampereella on saatavilla myös yksityistä psykofyysistä kuntoutusta, johon siis saisi lääkärin lähetteen ja sen myötä KELA korvaisi edes osan. En ole vielä ottanut selvää mikä siellä on hinnasto, saattaahan sekin olla todella kallista. Se korvaushan on kuitenkin aika pieni. Jotain hoitoa minun on kuitenkin pakko saada! Aika kaamea tilanne olisi, jos pääsisinkin yksityiseen hoitoon ja se olisi ihan samanlaista kuin tuo terveydenhoitosäätiön.

Yhteen asiaan olen kuitenkin tyytyväinen. Olen sisuuntunut ja voin myöntää, että tähän hoitoon en todellakaan ole tyytyväinen. Minulla on oikeus saada hoitoa, vaikka en siihen terveydenhoitosäätiön asettamaan syömishäiriöisen muottiin menekään. Sieltä en sitä saa, enkä ilmeisesti julkiselta puolelta mistään muualtakaan. On niin epäreilua, että näin on! Maksan sitten vaikka itseni kipeäksi, kai se on pieni hinta siitä, jos tästä paranen. Kalliiksi tämäkin tulee, joten turha kai valittaa.

Lauantai-ilta

2009-03-21T21:48:00.002+02:00

Minulla on tosi rankka meno näin viikonloppuina. Nytkin istun koneella savinaamio naamassa ja kirjoittelin oppimispäiväkirjaa, jota olen siirtänyt ja siirtänyt eteenpäin vaikka kuinka kauan. Huomenna on viikon ainoa vapaapäivä, pesen pyykkiä ja menen kirpparille sekä syömään äidin ja isän luo. Odotan jo innolla pääsiäislomaa, silloin on sentään neljä päivää vapaata! Ehkä pitäisi nyt nauttia tästä tekemisestä, melkein kaikki luennot loppuu jo huhtikuussa ja sitten on monta pitkää kuukautta aikaa lomailla. En suunnittele mitään kesätöitä, aion tehdä kandintyötä ja tenttejä, jos se vain on mahdollista. Jos ei, niin pitää keksiä jotain muuta.

Iskä kysyi tänään, miten viihdyn tässä asunnossani. En tiedä viihdynkö tässä asunnossa sen kummemmin kuin missään edellisissäkään, mutta viihdyn elämässä huomattavasti entistä paremmin. Rakastan kotiani ja rakastan elämääni. Hyvää yötä!

2009-03-17T15:41:00.002+02:00

Pitäisi kovaa vauhtia tehdä sitä kandia. Ahdistaa ihan hirveästi. Minulla on hyvä aihe ja paljon materiaalia, eli kaikki on ihan kunnossa. Ei tarvitsisi muuta kuin tehdä. Mutta en pysty! Minulla ei ole minkäänlaista itseluottamusta. En uskalla edes aloittaa, kun pelkään epäonnistuvani. Yritän vuorotellen ymmärtää itseäni ja vihata itseäni, jotta saisin jotain aikaiseksi, mutta mikään ei auta. Eikä tämä ole edes mikään iso juttu. Miten ikinä voisin saada tehtyä gradun, jos en yhtä vaivaista kandintyötä?! Kandiohjaaja pommittaa viesteillä ja odottaa minulta jotain tekstiä. Haluaisin paeta.

2009-03-13T21:52:00.002+02:00

Loma on jo melkein ohi, enkä ole tehnyt juuri mitään. En ainakaan mitään niitä kouluhommia, joita olisi pitänyt tehdä. Kuten sitä kandia. Minulla on ihan hirveän korkea kynnys tehdä sitä. Pelkään, etten osaa mitään, enkä jaksa lukea mitään ja tuloksena on vain ihan tyhmää ja naurettavaa räpellystä. Siirrän ja siirrän koko ajan kaikkia hommia eteenpäin. En pysty aloittamaan tällä hetkellä yhtään mitään. En uskalla. En vain jaksa keskittyä. Pää ei tunnu ihan niin puurolta kuin joskus aikaisemmin, mutta aika oudolta silti. En ole ollut terapiassa kolmeen viikkoon. Käyn yleensä säännöllisesti kerran viikossa, mutta nyt on sattunut ikäviä peruuntumisia peräkkäin. Harmittaa. Aina sen tarpeellisuutta ei oikein näe, mutta nyt taas huomaan, miten tärkeää se on. En pärjäisi ilman.

Loma!

2009-03-08T20:50:00.002+02:00

Tällä viikolla on perioditauko, joten ei tarvitse mennä luennoille. Muuten kyllä hommaa riittää, mutta kyllä se lomailulta tuntuu silti. Olen kaivannut aikaa vain olla, ilman että tarvitsee mennä mihinkään. Monesti kyllä nykyään tylsistyn jo ennen puoltapäivää, jos ei ole tiedossa mitään tekemistä. Olen tosi huono soittamaan kenellekään ja pyytämään esimerkiksi kahville. Tällä hetkellä minulla ei kai ole yhtäkään sellaista ystävää. Parhaalle ystävälle soitan joskus ja pyydän jonnekin, mutta melkein aina sillä on jotain muuta menoa. Sitten tulee sellainen outo hetki puhelimessa, ja yök se on inhottavaa. Vaikka sosiaalinen elämäni onkin huomattavasti parantunut, niin kaipaan silti enemmän.

Nyt väsyttää, maha on kipeä ja kärsin taas erilaisista tulehduksista. Inhoan tätä. Tämä typerä vartalo ja elimistö ei anna ikinä mitään syitä rakastaa itseään.

Amerikkalaisia unelmia

2009-03-05T20:54:00.002+02:00

Olen koko elämäni elänyt uskossa, että minä pystyn mihin vain, kunhan tahtoa on tarpeeksi ja jaksan tehdä töitä. Kun olen epäonnistunut, eli aika usein, olen vain soimannut itseäni siitä, että en ole yrittänyt tarpeeksi tai halunnut riittävästi onnistua. En ole tunnistanut mitään rajoitteita, joita ihan varmasti on. Olen vain ajatellut kaiken olevan kiinni itsestäni. Mitäs olen niin surkea paska, etten jaksa yrittää tarpeeksi. Vasta aika viime aikoina olen alkanut hyväksyä niitä rajoitteita. Että ihan varmasti on asioita, joita en voi saada, vaikka kuinka yrittäisin ja tahtoisin. Toisaalta taas on niitäkin, joihin yrittäminen riittää. Tämä on varmasti niitä syitä, miksi olen sairastunut syömishäiriöön ja masennukseen. En ole voinut hyväksyä itseäni, koska olen ajatellut, että tietenkin voin olla muutakin. Olen alitajuisesti odottanut elämässäni kohtausta, jossa minä teen hulluna töitä yötä päivää ja juon paljon kahvia, taustalla soi vauhdikas musiikki ja lopulta saan mitä haluan ja hymyilen valkoista jenkkihymyä voittajana. Olen ehkä katsonut liikaa Disneyn elokuvia.

Aika moni syömishäiriökirjakin on muuten elokuvien ohella ruokkinut tätä.

2009-02-24T11:46:00.002+02:00

Olen kotona ja lintsaan luennoilta, koska en jaksanut mennä suihkuun ja pesemään hiuksiani. Voiko laiskempaa olla? On aika paha mieli tästä lusmuilustani. Toisaalta olen kyllä ollut aika ahkerasti luennoilla viime aikoina, joten ehkä tämä ei nyt vielä maailmaa kaada. Tuntuu aina vain siltä, että tästä se nyt taas alkaa. Pelottaa, vaikka ei ole mitenkään masentunut olo, väsynyt vain.

Nyt kun olen alkanut parantumaan ja huomaamaan, millaista elämä oikeasti on, harmittaa se kaikki mistä olen jäänyt paitsi. Tuntuu siltä, että olen menettänyt koko nuoruuteni! Minulla ei ole ollut hauskaa, enkä ole nauttinut elämästä. En ole ollut vaihdossa, vaikka olen aina haaveillut siitä. Nyt olen jo ihan liian vanha. Enkä edes tiedä, uskaltaisinko vieläkään lähteä.

Nyt alkoi hieman masentamaan.

2009-02-11T20:15:00.002+02:00

Tämä viikko meni pieleen jo maanantaina aamulla, eikä ole paljon parantunut tähän mennessä. Hirveästi tekemistä ja kuukautiset. Ihan kuin tervassa yrittäisi tarpoa eteenpäin. Kaikki tuntuu ihan uskomattoman vaikealta. Ongelma varmaankin on vain PMS, mutta ärsyttää ja kiukuttaa ja masentaa silti.

Viime viikolla tein syömishäiriöhoidossa sen klassisen oman kehon ääriviivapiirroksen isolle paperille. Ja sitten menin makaamaan siihen päälle ja minusta piirrettiin oikeat ääriviivat. Olin aika eri kokoinen ja mallinen mitä kuvittelin. Aluksi vielä sanoin, että ainoa mikä ehkä meni väärin, oli hartiat. Ne hartiat oli ainoat, mitkä siinä oli oikein! En oikein tiedä mitä ajatella. En pidä itsestäni. Vihaan itseäni edelleen, vaikka masennus onkin hellittänyt. Itseinho ei varmaan olekaan ainakaan minun kohdallani yhteydessä masennukseen. Ehkä opin elämään sen kanssa ja voin siitä huolimatta vielä joskus elää ihan normaalia elämää?

Kiireitä

2009-02-07T20:55:00.002+02:00

Minulla on kiire! En voi itsekään uskoa sitä todeksi. Olen onnistunut täyttämään päiväni ja kalenterini oikealla tekemisellä, luennoilla ja taidekoululla. Päätin sittenkin opiskella taidekoulussa hieman laajemman opintosuunnitelman mukaisesti, joka tarkoittaa kaikkia ihania lisäkursseja. Jumpassakin pitäisi jaksaa / viitsiä käydä edes joskus. Pitäisi lukea tentteihin, kirjoittaa oppimispäiväkirjoja, opiskella ranskaa ja tehdä kandintytötä. Lisäksi sosiaalinen elämäni on lisääntynyt noin 150 prosentilla. Yhtäkkiä ei olekaan sellaisia päiviä, että istuisin vain tuijottamassa sarjoja netistä tai teeveestä, ja tuskailisin sitä, ettei ole mitään tekemistä. Iltaisin olen väsynyt, aamuisin herään säännöllisesti. Elämä on hiljaa muuttunut aivan erilaiseksi, aika paljon miellyttävämmäksi.

Pelottaa, että yhtä hiljaa palaankin takaisin siihen vanhaan. Pelottaa, ettei minusta olekaan tähän. Pelottaa, että kohta tulee taas jotain pahaa, niin kuin aina ennenkin on tullut.

Facebook

2009-02-01T20:55:00.003+02:00

Olen taas jotenkin huonolla mielellä. Tämä ei ole sitä sunnuntaimasennusta, vaan tunnen olevani jotenkin riittämätön. Olen aivan mitätön. Haluaisin, että minusta voitaisiin olla ylpeitä. Siis äiti, isä, mummi ja muut sukulaiset, tietenkin. Olisi varmaan aika mahtavaa olla itsekin ylpeä itsestään.

Olen ihan surkea nolla ja sitä surkeammaksi muutun, mitä surkeammaksi itseni tunnen. En vain pysty olemaan vertailematta itseäni muihin. Facebook on aika iso osa tätä asiaa. Vertailen itseäni sielläkin tiettyihin ihmisiin. Vihaan sitä, mutta en osaa lopettaakaan. Se on minulle aika iso ongelma.

Sunnuntai

2009-01-25T20:55:00.003+02:00

Sairastuin tietysti hirveään flunssaan. Juuri silloin, kun olisi ollut motivaatiota opiskella ja käydä niillä luennoilla! Nyt olen taas kaikesta jäljessä ja väsynyt ja räkäinen. Viime viikko meni oikeastaan vain kotona ollessa. Huomenna menen luennoille vaikka olisinkin vielä sairaana, en tosiaan voi luovuttaa kaikkien kurssien suhteen ja viettää koko talvea ja kevättä vain pyöritellen peukaloitani kotona. Ärsyttää, mutta eiköhän se tästä.

Henkisesti paremmasta olosta kertoo mielestäni masentuminen sunnuntaisin. Sunnuntaimasennus on jotain ihan erilaista kuin oikea masennus, sitä ei oikeastaan voi edes kutsua masennukseksi, kun tietää mitä oikea masennus on. Se on vain harmitusta siitä, että viikonloppu ja loma on ohi, että tulee maanantai ja arki. Silloin kun on masentunut, ei ole mitään väliä mikä päivä on. Eikä minulla oikeastaan ole mitään arkea vastaan, arki on ihan mahtavaa! Silti viikonlopun menetys ja loppu jotenkin tuo mukanaan pientä alakuloa.

Rytmiin totuttelua

2009-01-15T16:56:00.003+02:00

Nyt on ekan viikon luennot takana, ja olen osallistunut melkein kaikkkeen, mihin pitikin. Tosin tänä aamuna oli kriittinen hetki, kun en jaksanut nousta ylös vaikka kissa järsi varpaita eikä unikaan enää tullut. Muutin sitten aamuni ratoksi sadannen kerran mieltäni sivuaineiden suhteen ja tadaa, eihän sinne kurssille edes tarvitse mennä. Iltapäivällä menin sitten toiselle kurssille, joka ennakko-odotusteni vastaisesti olikin todella mielenkiintoinen. Eli menee aika hyvin. Kymmeneltä alkavat luennot alkavat liian aikaisin, parempi ajankohta olisi vasta kahdeltatoista. Tai sitten voisin alkaa pestä hiukset iltaisin, niin ei tarvitsisi sentään puoli kahdeksalta vielä herätä. Olen ollut sosiaalisempi ja se on tuntunut luonnolliselta, eikä miltään pakottamiselta.

Haluaisin ehkä lopettaa Cipralexin käytön, koska se on niin kallista. Kuinka hyvin pitää voida, että pärjää ilman lääkkeitä? En minä ikinä tämän vähempää masentunut ole ollut. Olen kai pohjimmiltani hieman alakuloinen, surkea, väsynyt ja vetäytyvä. Minulla on huono itsetunto ja ajattelen aina olevani paljon huonompi kuin muut, mutta ei kai siihen lääkkeet mitenkään voi vaikuttaa. Jotenkin tuntuu silti pelottavalta sanoa terapeutille, että haluaisin lopettaa lääkkeen. Jos se onkin aivan eri mieltä voinnistani.

EDIT: Niin joo, ettei nyt vallan tulisi sellainen kuva, että minulla menee ihan loistavasti, niin syömisjutut on kyllä ihan tolaltaan. Huomasin sairaan maailman taas tämän ja viime viikon 4D-dokkareissa. Hävettää ihan älyttömästi sanoa, mutta minusta niillä oli aivan loistavia laihdutuskeinoja. Hävetti sanoa se syömishäiriöhoidossakin, jossa puhuttiin siitä. Minulle sanottiin, että ei ole muuta hoitoa kuin säännöllinen ja riittävä syöminen. Jos ei sille tielle suostu lähtemään, niin voi kai sanoa hei hei koko parantumiselle. Mutta se on niin epäreilua! Kaikki ihmiset syövät epäsäännöllisesti ja liian vähän! Miksi siis minun pitää tässäkin asiassa olla erilainen ja huonompi kuin muut? Suututtaa.

2009

2009-01-01T18:30:00.002+02:00

Menneitä ei kannata miettiä, joten en edes ala tekemään minkäänlaista yhteenvetoa viime vuodesta. Huonosti meni, mutta välillä meni paremminkin. Voisi kai sanoa, että viime vuosi oli nousujohteinen.

Nyt on kuitenkin taas käsillä vuoden paras aika: On mahdollisuus aloittaa uusi elämä puhtaalta pöydältä! Uuden vuoden lupauksia! Suunnitelmia!

Opiskelu:

1) Teen kandintyön.
2) Teen kandintutkinnon niin pitkälle valmiiksi kuin mahdollista.
3) Olen ahkera opiskelija.
4) En jätä kursseja kesken.
5) Opiskelen ranskaa.

Elämäntavat:

1) Ulkoilen enemmän.
2) Osallistun yliopistoliikunnan ryhmätunneille säännöllisesti.
3) Hankin lihaksia.
4) Syön terveellisesti.
5) En korvaa aterioita herkuilla.
6) Siivoan useammin.
7) Olen kiltimpi itselleni.

Ulkoinen ja sisäinen kauneus:

1) Hoidan itseäni kunnolla.
2) Rasvaan ihoani.
3) Opettelen näkemään hyviä asioita itsessäni.
4) Opettelen pitämään itsestäni.
5) Parannan itsetuntoani.

Sosiaalinen elämä:

1) Menen rohkeasti mukaan erilaisiin kiinnostaviin juttuihin.
2) En vetäydy kuoreeni.
3) Tapaan useammin ystäviäni.
4) En anna ihmisten lannistaa itseäni.
5) Hankin uusia ystäviä.
6) Poikaystävä.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

2008-12-27T22:14:00.002+02:00

Ihanaa, joulu on jo ohi. Vietin pyhät vanhempieni luona syöden, lukien ja katsellen telkkaria. Onneksi jouluruokia ei tarvitse syödä useimminkin kuin kerran vuodessa. Selkään pamahti rikki sopivasti ennen joulua, YTHS kertoi puhelimessa, että se on noidannuoli. Eihän sinne tietenkään mitään aikaa saanut. En tajua, kenelle niitä aikoja annetaan ja millä perusteilla. Onneksi se alkaa jo olla ihan ok, tosin aamuisin se on aika kipeä aina. Noidannuolihan se varmaan on, mutta olisi kuitenkin ihan kiva tietää, jos se onkin jotain muuta.

Kissa vietti joulua lokoisasti maalla kerjäten kinkkua, syöden kukkia, riehuen ja tutkien jokaisen kolon talosta. Eilisen päivän se lähinnä nukkui, oli kai niin rankka reissu.

On aika löllö olo. Olen jo suunnitellut ensi vuoden jumpat ja liikunnat. Taas kun se aika tulee, niin ei varmaan kiinnosta mikään.

Ruokaa!

2008-12-04T21:55:00.002+02:00

Ruokalistalle on tullut suuria muutoksia. Olen vaihtanut suurimman osan kevyttuotteista "normaaleihin". No, en tietenkään ihan kaikkia, mutta jogurtin, raejuuston... Siinä ne taisi ollakin. Ei siihen nyt niin suuria muutoksia ole tullutkaan, mutta se, että normaalin jogurtin syömisestä ei tarvitse tuntea ihan hirvittävän huonoa omaa tuntoa, on aivan ihanaa! Ja kananmunakin on ihan sallittu ruoka aine, vaikka joka päivä syötäväksi, samoin banaani. Ja punainen liha sekä sokeroitu mehukeitto. Niitä en ole kyllä vielä uskaltanut lähteä kokeilemaan, mutta on ihan mahtavaa tietää, ettei nekään mistään saatanasta ole. Olen aloittanut lounaan ja päivällisen erottelun, eli yritän syödä joka päivä molemmat.

Tämä kaikki kuulostaa todella oudolta, sillä olenhan syönyt karkkia suklaata sipsiä ja kaikkea roskaa koko ajan. Se voi johtua juuri noista kevyttuotteista. En ole sallinut itselleni normaalia ruokaa ja himo roskahiilareihin on vain pysynyt yllä ja kasvanut. Normaali ruoka täyttää vatsaa ja mieltä ihan eri tavalla kuin kevyttuotteet, joten tuota roskaa ei juuri tee mieli. Joka päivä saan ihan hyvällä omalla tunnolla syödä pullan tai suklaapatukan tai jotain muuta pientä makeaa.

Olen voinut paremmin ja ollut pirteämpi. Olen jaksanut olla sosiaalisempi, hoitaa asioitani, siivota, käydä koulussa ja iltaisin jopa lenkillä.

On niin upeaa voida paremmin, että oikein itkettää.

Ajattelen silti ruokaa koko ajan. Milloin pitää / saa syödä, mitä on syötävä että päivän ruoat ovat hyvä kokonaisuus... Toisaalta kalorit ei niin kamalasti huoleta, sillä eihän tavallisessa ruoassa ihan kamalasti niitä kaloreita vain voi olla.

Uudet tuulet

2008-11-23T11:54:00.002+02:00

Tämä blogi edustaa minulle masennusta ja ahdistusta. Olen ollut jo pidemmän aikaa hieman paremmassa kunnossa masennuksen suhteen. Päässä pyörii muitakin juttuja kuin vain masennus. Ja syömishäiriönkin suhteen olen paljon paranemismyönteisempi tai pitäisikö sanoa paranemikykyisempi nyt, kun hoito on alkanut ja koen sen hyväksi. Paranemismyönteinen olen kyllä ollut jo pitkän aikaa, mutta en ole osannut toteuttaa sitä. Viitsin kirjoitella tänne yhä harvemmin, koska minusta tuntuu, että tänne ei voi kirjoittaa oikein mistään hyvästä, mitä elämässä tapahtuu. Tämä on vain niin tätä masennusta käsittelevää.

Mietin paljon uutta blogia, millainen se olisi ja osaisinko kirjoittaa siihenkään mitään. Toisaalta tuntuu ikävältä hylätä tämä vanha, kaikesta masennuksesta huolimatta tämä on minulle tosi rakas. Elämässä on kuitenkin mentävä eteenpäin, joten eiköhän se uusi enemmän nykyminän näköinen blogi ole tulossa aika pian. Ehkä kuitenkin kirjoittelen tännekin silloin tällöin tai vaikka säännöllisen epäsäännöllisesti. Ilmoittelen uudesta blogista täällä, haluan että sitäkin joku eksyy lukemaan. Eikä se kuitenkaan niin eri osa elämääni tule olemaan, että jotenkin häpeäisin tätä vanhaa. Tämä on osa minua ja tulevaisuudessakin tulee olemaan osa menneisyyttäni.

2008-11-13T11:17:00.002+02:00

Olen vielä täällä. Joskin olen miettinyt uuden blogin perustamista. Vähän niin kuin tämän rinnalle, jotain jossa kirjoittelisin ihan muita juttuja kuin ainaista häröilyä ja masennusta. Toisaalta onko minulla mitään muuta sanottavaa? Ei aina, mutta joskus on. Toivottavasti usein.

Opiskelu ei suju, syytän kaamosta. En pääse aamuisin ylös sängystä, joten on ihan turha kuvitella, että menisin minnekään ennen puolta päivää. Väsyttää. Päivät täyttyy epämääräisestä haahuilusta kotona, netistä, telkkarista ja syömisestä. Ja tietenkin siitä, että mietin, miten minun on pakko järjestää asiani kuntoon. Yritän kyllä, mutta kaikki jää lähinnä suunnitelmien asteelle. Masentavaa. Tämä sisäinen kaaos on saatava johonkin järjestykseen.

Hyi yäk

2008-11-06T11:50:00.002+02:00

Nyt on tosi ällöttävä olo. Olen ihan turvonnut. Naamassa on kirkkaanpunaisia finnejä ja ihoa kiristää kuivuus. Hiukset on inhottavat, rasvaiset klimpit vastapestyinäkin mutta silti ihan kuivat, takkuiset ja pörröiset.

Opiskelu ei suju, jätin kandisemman kesken, koska työstä ei tullut yhtään mitään. Tällä viikolla olen lintsaillut melkein kaikilta luennoilta. Väsyttää, enkä aamuisin tahtoisi nousta sängystä lainkaan. Öisin herään kahden ja viiden välillä ja valvon toisinaan aamuun asti. Opinnot junnaavat paikoillaan, tuntuu, ettei ole mitään päämääriä, joita kohti pyrkiä. Mikään ei ole selvää. Kaikki on taas sitä vanhaa, ahdistavaa mössöä.

Eilen ostin kaupasta pakastettuja prinsessakakkupaloja ja karkkia. Kaikki on jo loppu. Ei ihme, että turvottaa. Sunnuntaina kävin äidin kanssa vaatekaupoilla, ja äiti kommentoi jokaista sovittamaani vaatetta: "Sulla kyllä näkyy kauheesti kaikki täällä" ja osoitti niitä kamalia, kamalia jenkkiksiä. Tuli tosi ruma olo. En ostanut mitään. En pystynyt ostamaan edes t-paitaa, jota olisin kipeästi tarvinnut villatakkien alla pidettäväksi.

Niin, ja ne halloweenbileet. Ei tullut minusta Jackieta. En mennyt koko bileisiin. Ahdistuin niin pahasti kaikista koulujutuista ja oli niin läski olo. Enkä jaksanut mennä suihkuun pesemään hiuksiakaan. Väsytti. Itketti. Palautin mekon sunnuntaina kauppaan.

Inhoan itseäni. Onpahan taas jotain puhuttavaa terapiassa.

Rohkeutta

2008-10-30T22:18:00.002+02:00

Olen saanut mekon metsästyksen päätökseen. Oikeastaan jo tiistaina, mutta en ole jaksanut kirjoittaa tänne mitään. Ostin H&M:lta sellaisen musta-harmaan pallokuvioisen A-linjaisen mekon tai tunikan. Se on kiva, sille tulee käyttöä muulloinkin kuin vain Halloweenina. Eikä tullut kalliiksikaan. Kenkiä ei bileissä saa käyttää, joten onpa yksi juttu vähemmän stressattavana. Gina Tricotista olisin muuten löytänyt vaatteet Pocahontaksellekin, mutta päätin olla taloudellinen ja hankkia jotain mitä käyttäisin muutenkin.

Tällä viikolla olen ollut yliopistolla kaikkina muina päivinä, paitsi tiistaina. Alun perin piti olla silloinkin, mutta jätin yhden kurssin pois, joten sain sen yhden vapaapäivän viikolle. Ihanaa! On sujunut aika hyvin. Aamuherääminen on vaikeaa, mutta onnistuu ainakin välillä. Huomenna pitäisi mennä kahdeksaan ja se on kyllä ihan hirveän aikaisin!

Olen ihan mielettömän onnellinen siitä, että aloitin sen syömishäiriöhoidon. En olisi uskonut, että se voisi olla sellaista. Ajattelin, etten saisi sieltä mitään uutta irti, että se olisi samanlaista kuin masennuksen hoito ja sitten ne muutamat täysin turhat kerrat ravintoterapeutin vastaanotolla. Eikä se todellakaan ole! Ne ihmisethän ihan oikeasti osaa hoitaa syömishäiriöisiä. Siihen on olemassa jotain hoitokeinoja, muitakin kuin vain keskustelu. Olen ihan ihmeissäni. Nyt on sellainen tunne, että tämä voi joskus loppuakin. Vähän harmittaa, että miksi en ole aiemmin päässyt tällaiseen hoitoon... Mutta ehdottomasti ihanaa, että nyt pääsin. Ja tajusin ja uskalsin myös mennä. Olen viime aikoina uskaltanut aika paljon enemmän kuin pitkään aikaan.

Maanantai

2008-10-27T22:26:00.002+02:00

Oli aika pitkä päivä. Opiskelurytmiin sopeutuminen varmaan kestää taas aikansa. Vilkaisin parista kaupasta sitä mekkoa ja meinasi iskeä masennus, kun ei oikein mitään löytynyt. Yksi ehkä. Pitää varmaan katsoa keskustan kaupoista vielä huomenna, jos siellä olisi enemmän. Tietenkin sieltä teatterista vuokraaminenkin voisi olla hyvä vaihtoehto, en kyllä tiedä olenko liian myöhässä liikkeellä.

Pakko jättää se tentti, harmittaa aika paljon. Tänään luin pari tuntia ja edistyin ehkä 20 sivua. Harmittaa nyt, kun olisi ne kirjat. Kai ne saa joskus myöhemminkin sitten, en enää millään ehdi enkä halua siitä stressata.

Kissa on muuten tervehtynyt, eikä se enää vaikuta yhtään apealta. En siis taidakaan olla ottamassa toista kissaa.

Väsymyksestä huolimatta kaikki on hyvin. On aika hyvä olo.

Loma on ohi

2008-10-26T22:20:00.002+02:00

Oli loma. Piti lukea ja tehdä kandia. En tehnyt kumpaakaan ja nyt ärsyttää. Huomenna alkaa rankka jakso koulussa ja muutenkin kamala väsymys painaa. Tenttejä nyt voi tietenkin aina siirtää, ei se maailma kai siihen kaadu, mutta sitä kandintyötä pitäisi saada eteenpäin. Tai oikeastaan alkuun. Ärsyttää tämä mun laiskottelu. En ole oikeastaan tehnyt yhtään mitään pitkään aikaan!

Ensi viikolla on syömishäiriöhoidon eka kerta fysioterapiaa. Odotan sitä innolla, mutta jännittää aika paljon. Olisi ihanaa löytää jotain muitakin suhtautumistapoja tähän kehooni kuin se, että tämä on ruma ällö ruho.

Viikonloppuna on Parhaan Ystävän tuparit, joihin pitää pukeutua joksikin kuolleeksi henkilöksi. Minulla on vaihtoehtoina joko Pocahontas tai Jacqueline Kennedy. Kummastakin asusta puuttuu se mekko, jota pitäisi sitten metsästää hiki hatussa ensi viikon luentojen ja muun tohinan lomassa. En kuitenkaan löydä mitään. Tavallinen musta mekko olisi kai paras löytö, sitä tulisi varmasti tarvitsemaan myöhemminkin. Blaah, en kuitenkaan löydä sitä.

Mystinen tauti

2008-10-09T12:40:00.002+03:00

Olen niin väsynyt, että tarvitsisin varmaan tulitikut silmiin, jotta ne pysyisivät auki. Kissa sairastui yöllä, sille iski joku vatsapöpö ja ulosteen seassa oli verta. Olin ihan paniikissa ja kissakin taisi olla. Aamuun mennessä se oli jo rauhoittunut, mutta soitin tietenkin eläinlääkärille ja käytiin siellä. Raukalla on joku tulehdus suolistossa ja oli niin kuivunutkin, että se piti nesteyttää. Ja sai se muutakin piikkiä ja antibioottikuurin ja erikoisruokavalion viikoksi.

Kurjaa on sekin, että jouduin olemaan yhdeltä pakolliselta tunnilta poissa, ja olin sieltä poissa viime viikollakin. Ja se kurssi siis kesti nämä kaksi kertaa. Viimeksi olin itse kuumeessa, nyt sitten kissa kipeänä. En uskaltanut jättää sitä kotiin ja soittaa eläinlääkärille vasta koulun jälkeen, jos olisikin ollut jotain vielä pahempaa. Taidan silti selitellä poissaoloani omalla sairaudellani, en ole ihan varma että onko kissan sairastuminen ihan pätevä syy. Mielestäni kyllä on, siis tuollainen äkillinen. Eihän sitä nyt voi hoitamatta jättää. Täytyy kysellä jos voisin tehdä vaikka jotain korvaavia tehtäviä tai jotain.

Nyt kisu voi ihan hyvin, joten pitäisi kai lähteä luennolle. En vain yhtään jaksaisi, kun olen niin väsynyt. Toisaalta, pakko kai vähän piristyä ja mennä vaan.

Syksyinen nuha

2008-10-05T19:02:00.003+03:00

Käynnissä on syysflunssan toinen erä. Ja toivottavasti viimeinen myös. En ole jaksanut tehdä oikein mitään, en ollut koulussakaan koko viikolla. Oikeasti flunssa kyllä alkoi vasta tiistaina, mutta maanantaina kai masensi muuten vain. Olen ollut enkunkurssilta kaksi kertaa peräkkäin pois, joten toivottavasti en vielä ole mokannut mahdollisuuksiani päästä kurssista läpi. Yhden toisen pakollisen kurssin mokasin jo, sitä on ollut neljä kertaa ja olen ollut läsnä yhden. Se siitä. Loput kurssit kai ovat vielä ihan suoritettavissa. Kohta on onneksi perioditauko, niin saa ihan luvan kanssa olla kotona joka päivä. Ja tehdä sitä kandintyötä. En ole yhtään varma riittävätkö älyni ja taitoni siihen, vaikuttaa niin hankalalta koko homma. Varsinkaan kun en keksi yhtään aihetta, josta olisin niin palavasti kiinnostunut.

Harkitsen toisen kissan ottamista. Tuntuu siltä, että kissa joutuu olemaan niin paljon yksinään, vaikka ei kai se nyt oikeasti ihan hirveän paljon joudu olemaan. Joka tapauksessa, se nukkuu ihan hirveästi ja luulen, että se olisi vähän pirteämpi, jos sillä olisi joku kaveri.

Nyt opiskelemaan hieman englantia, että tiedän edes jostain jotain siellä kurssilla.

Henkistä väsymystä

2008-09-24T11:28:00.002+03:00

Olen nyt masistellut pari päivää kotona. En varsinaisesti masistellut, mutta on ihan hirveästi väsyttänyt ja ahdistanut ja on ollut vaikeaa lähteä kouluun. Maanantainakin olin jo laittanut hiukset ja meikannut, kun päätinkin mennä luentojen sijasta nukkumaan. Eikä ollut edes aamu. Nytkin lintsaan kohta alkavalta luennolta, mutta iltapäiväksi yritän kyllä raahautua yliopistolle. Nimenomaan raahautua, tuntuu siltä, että jalkoja pitää raahata, että ne johonkin päin liikkuisivat. En vain jaksaisi. Eilen kyllä jaksoin tanssitunnille, joten en tiedä mitä tämä on. Henkistä väsymystä kai. Plus sitä, että ahdistaa kaikki tulevat pelottavat jutut, kuten kandiseminaari.

Tanssitunti oli muuten tosi ihana, mutta peiliin katsominen oli vaikeaa. Näytin ihan hirveältä. Vaatteet oli kamalat ja pää näytti ihan liian pieneltä vartaloon verrattuna. Oli se kamalaa, mutta aion mennä jatkossakin.

Lapsuusmuistoja

2008-09-20T21:59:00.002+03:00

"Äiti!!! Lupaan olla karkkilakossa 12 kuukautta, jos ostat mulle NINTENDON."

"Saat suklaapatukan, kun treenaat soittoa 45 minuuttia."

Ruokaan liittyviä muistoja lapsuudesta kyllä riittää. Ja suostutteluun ja kiristykseen ynnä muuhun kaupankäyntiinhän herkut olivat hyviä, kun lapsi potee karkkihampaan kolotusta jatkuvasti. En muuten saanut sitä Nintendoa, vaikka askartelin hienon kirjeen äidille. Enkä ollut sitten karkkilakossakaan, tietenkään.

302

2008-09-16T22:01:00.002+03:00

No niin. Nyt olen kipeä. Olen ollut vähän kipeä jo viikon, ja tuulettelin jo, että flunssa meni ohi noin vain. Ei se mennytkään. Eilisellä luennolla sali oli niin hyvin ilmastoitu, että flunssa taisi saada sieltä vähän lisää puhtia. Tänään jäin kotiin, ilman kamalia tunnontuskia, koska en jaksanut. Olo on jo vähän parempi, joten huomenna on taas uusi päivä. Voisin mennä vaikka nukkumaan.

301!

2008-09-15T22:22:00.002+03:00

Tämä on 301 kirjoitus tähän blogiin! Jee! Harmi, etten huomannut sitä 300 kirjoitusta. Olisi ollut ehkä hieman hienomman tuntuinen juttu.

Koulu on alkanut kunnolla, ja vielä ei väsytä. Sujuu ihan hyvin. Kursseja on aika valtava määrä ja opintopisteitä pitäisi tulla viime vuodenkin edestä. Siis pitäisi. Vaikka olo on hyvä, niin kyllä takaraivossa silti kolkuttelee, että kyllä se romahdus jossain vaiheessa taas tulee... On hirveän vaikeaa luottaa siihen, että jaksan ja pärjään. Tai elää tässä hetkessä. En kai voi elää elämääni peläten koko ajan? En ainakaan haluaisi.

Nyt on niin paljon tekemistä, ettei ole tylsää ehtinyt olemaan. Aika hyvin.

Syömishäiriöhoidosta on ollut apua, olen tosi tyytyväinen, että uskalsin aloittaa sen. Varmaan silti vie aikaa, että pääsen tästä eroon. Jos tämän nyt koskaan voin jättää taakseni kokonaan.

Paluu kouluun

2008-09-07T20:01:00.002+03:00

Kesäloma on ohi. Luennot alkavat huomenna, ja vaikka tätä olen odottanutkin... Niin ahdistaa. En oikein tiedä miksi. Pelottaa, että en pärjää ja jaksa tai jotain. Aloitin sen uuden harrastuksen, tai sen koulun, ja vaikka pelotti ihan hurjana, niin kivaa on. Innostuin ja päätin, että sitoudun siihen seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Se on siis kuvataidekoulu, ja luulen ammentavani taiteesta tosi paljon voimavaroja elämääni, joka muuten on melko tylsää ja ankeaa. Toivottavasti jaksan opetella ja kauan kadoksissa ollut luovuuskin tupsahtaisi jostain pintaan.

Sain Pauliinalta ihanan blogi-palkinnon, kivaa. En taida jakaa sitä eteenpäin, koska sen on varmaan jo melkein kaikki lukemani blogit saaneet, vaikka eihän se nyt tietenkään sitä estäisi, mutta niin. Laitan sen merkin tänne, jos osaan. Ihan mahtavaa joka tapauksessa, en olekaan tainnut koskaan ennen saada mitään palkintoja!

Itku pitkästä ilosta. Ja lyhyestä kans.

2008-09-01T09:50:00.002+03:00

Auauau. Nyt on sitten selkä kipeä. Ja sitten on nämä kuukautiskivut. Niistä nyt ei kannata puhuakaan. Tuntuu siltä, että koko keskivartalo olisi ihan tulessa. Näin unta, että olin menossa synnyttämään. Kuukautisten aikaan näen usein vauvoihin liittyviä unia, se on varmaan jokin biologinen juttu joka jossakin alitajunnassa muistuttaa olemassaolostaan. Että tämäkään munasolu ei nyt kehittynyt vauvaksi.

Pitää lähteä apteekkiin, kun kaikki lääkkeetkin on loppu.

Ihana päivä

2008-08-31T20:55:00.002+03:00

Tänään tunsin olevani onnellinen. Heräsin ennen yhdeksää, enkä ollut juurikaan väsynyt. Aamiainen sujui hyvin, söin kaurapuuroa ja join paljon kahvia. Luin aamun lehteä, jota olen taas pitkästä aikaa alkanut tilaamaan. Lähdin kirpparille ja tein hyviä löytöjä. Ajelin vanhemmilleni, leivoin leipää, poimin omenoita puutarhasta ja pilpoin niitä kuivuriin. Illemmalla tulin takaisin kotiin, laitoin saunan päälle ja rentouduin. Kuorin ja rasvasin ihoa. Tunnen itseni melko kauniiksi ja onnelliseksi. Toivottavasti tällaisia päiviä tulee lisää ja paljon!

Jos en ikinä pääse naimisiin, niin minussa menee hyvä vaimo aivan hukkaan.

Varasijojen suosikki

2008-08-27T12:56:00.003+03:00

Sain eilen tietää, että pääsin mukaan yhteen harrastukseen tai kouluun tai mikä lie nyt oikeasti onkaan. Sitä on kerran viikossa, lukukausien mukaisesti ja se kestää neljä vuotta. Hain sinne jo keväällä, mutta jäin harmittavasti varasijalle. Varasijaonni suosi jälleen ja pääsin sisään. Olin tietenkin ihan innoissani ja ilmoitin, että tulen, mutta nyt alkoi kaduttaa. Miten ehdin? Tosin kyllä kai ihmisillä on harrastuksia työn tai opiskelun vastapainona, eli ei se nyt mitenkään ihan ihmeellinen juttu ole. Mutta tarvitsen aikaa vain olla omissa oloissani tekemättä yhtään mitään, muuten pää hajoaa.

Enköhän kuitenkin aloita. Pitää katsoa uudelleen vaikka sitten joulun jälkeen, jos tuntuu, etten jaksa tai ehdi. Yrittää pitää. En voi elää elämääni niin, että koko ajan pelkään seuraavaa romahdusta. Pakko luottaa itseeni sen verran, että uskallan yrittää.

Asioita

2008-08-21T21:08:00.002+03:00

Nyt on vähän parempi olo, kun olen saanut hoidettua asioita. Olen hankkinut uudet silmälasit, käynyt piilaritarkastuksessa ja päivittänyt piilareiden vahvuudet, jatkanut terapiassa, aloittanut syömishäiriöhoidon, käynyt kaksi kertaa hammaslääkärissä (kaksi paikkausta ja kaksi viisaudenhampaan poistoa). Olikohan vielä jotain? Tuntuu ainakin siltä, että on. Vaikka en nyt muistakaan mitään. Paljon on hoidettu, mutta paljon on vielä edessä. Ihanaa kuitenkin, että hammaslääkärikäynnit on nyt ohi! Aluksi oli sovittu vielä yksi käynti ensi viikolle, toisen viisaudenhampaan poisto-operaatioon, mutta se oli onneksi niin helppoa, että ne ehdittiin molemmat repiä alle viidessätoista minuutissa! Ihan uskomatonta. Helpotusta kuitenkin hieman tälle kammolle ja pelolle. Nyt voin uskaltaa mennä taas uudelleenkin, vaikka ei toivottavasti vähään aikaa tarvitse.

Kohta alkaa arki, mahtavaa.

Hurjaa vauhtia alamäessä

2008-08-11T08:03:00.004+03:00

Tekisi mieli taas hylätä kaikki. Lopettaa yrittäminen, luovuttaa. Olen niin väsynyt tähän taisteluun. Tuntuu, että kaikki on kuitenkin ihan turhaa. Vaikka olen odottanut syksyä ihan innoissani, niin nyt sen lähestyessä iskee kauhu. Miten muka jaksan taas kaiken? Tietenkin voisin keventää kuormaa, mutta en minä osaa. Se on joko kaikki tai ei mitään. Ja kun kaikki epäonnistuu, niin sitten se on se ei mitään. Olisi pakko onnistua edes jossain. Saada jotain opintoja tehtyä. Liikkua edes vähän. Panostaa toipumiseen.

Hävettää niin. Hävettää se viime vuoden epäonnistuminen ja vain ne muutama hassu opintopiste, jotka sain kasaan kun vihdoin monen vuoden yrittämisen jälkeen pääsin opiskelemaan. Hävettää sosiaalinen kyvyttömyyteni, se etten halua nähdä ihmisiä, pelkään ihmisiä, tunnen olevani aina vain huonompi kuin muut ja sen tunteen pelossa en ainakaan halua nähdä ketään. Minusta tulee sosiaalinen hylkiö, joka ei koskaan saa mitään töitä, koska on viettänyt opiskeluaikansa erakkona eikä verkostoituneena sinne sun tänne. Tai minnekään.

Tänään pitäisi mennä vanhemmille poimimaan kirsikoita ja marjoja, ulkona sataa vettä. Olen ollut hereillä kuudesta lähtien. Ei huvittaisi. Pitäisi myös maalata seinä täällä "uudessa" kodissa, koska se on edellisen asukkaan jäljiltä likainen ja laikukas. Tiedän, olen vähän saamaton laiskiainen. Se muka häiritsee niin paljon, mutta saan aikaiseksi maalata sen puoli vuotta muuton jälkeen, vaikka en ole tehnyt yhtään mitään koko tänä aikana.

Kaikki valuu hukkaan.

Ihana aamu!

2008-08-04T11:27:00.002+03:00

Illalla päätin, että tänään aloitan ananas-dieetin. Muistin aamulla, että voisin punnita itseni, jotta tietäisin tehoaako se dieetti mihinkään. Ja olin pyörtyä onnesta, kun painoin kahdeksan kiloa vähemmän kuin viimeksi vaa'alla käydessäni kesäkuun alussa! Ei tämä edes voi olla totta. Nyt kun en ole pitänyt mitään ihmeellistä dieettiä, olenkin kahdessa kuukaudessa laihtunut sen kahdeksan kiloa, mikä on ollut tavoitetahtinani kaikissa dieeteissä. No, olen syönyt kyllä hurjat määrät vihanneksia verrattuna aiempaan. Mutta olen syönyt suklaata ja karkkia ja sipsiä ja ties mitä. Ja vain vähän olen oksennellut. Kai tämä on monen jutun summa; siis vihannesten lisäämisen ja sen, että kilpirauhasarvot ilmeisesti alkavat olla kohdallaan, niin että painon putoaminen on ylipäätään mahdollista.

Sain tästä ihan hirveästi voimaa aloittaa taas Uuden Elämän, tällä kertaa se saattaa jopa toteutua. Ainakaan se ei kaadu siihen, ettei paino ole liikkunut yhtään mihinkään moneen vuoteen, vaikka miten vähän söisi. Nyt saattaisi myös olla se hetki, jolloin olisi aika luopua bulimiasta kokonaan.

Kipua

2008-08-02T21:48:00.002+03:00

Pitkästä aikaa torstai-iltana kumarrellessani vessanpöntön yllä selästä kuului naps. En meinannut saada suoristettua selkääni ja kipu oli kamala. Eilinen päivä meni lähes kokonaan sängyssä maatessa ja tulehduskipulääkkeitä napsiessa, ja tänään selkä olikin jo ihan hyvä. Iski hillitön siivousvimma. Piti imuroida, pestä lattiat, keittiö, kylpyhuone... Ja siinä hinkatessani kissankarvoja imurilla matoista ja sohvasta selkä muistutti olemassa olostaan. Eipä kannata oksentaa. Tai ainakin kannattaisi pitää vatsalihakset paremmassa kunnossa.

Odotan niin syksyä ja sitä, kun elämään tulee jotain rutiineja. Niin kuin esimerkiksi terapia, josta vietän kesälomaa (tai terapeuttini viettää). Ja opiskelu. Syömishäiriöhoidon aloitus. Toivottavasti myös ne liikuntaharrastukset. Tässä ihan lähellä on sali, jossa kuukausikortti on 50 euroa ilman mitään sitoutumuksia pidemmäksi ajaksi. Mutta en vain uskalla mennä sinne.

Takaisin

2008-07-28T10:50:00.002+03:00

Täällä taas. Reissu meni paremmin kuin odotin. En ollut hirveän stressaantunut, paitsi siitä kamalasta kiireestä, joka koko ajan oli. Ei ollut oikein aikaa mihinkään. Aina piti vain mennä ja tulla ja tavata sukulaisia ja syödä ja seurustella. En ehtinyt mihinkään museoonkaan, vaikka suunnittelin. Laivamatkoilla paistoi aurinko, ja vaikka merellä tuulikin, niin kannella tarkeni silti ottaa aurinkoa. Ällistelin ruotsalaisia, ne oli ilman housuja! Ja ihan ruskeita kaikki, kaupungissakin.

Shoppailu jäi vähiin, maista en ostanut mitään, mutta laivasta sitten jotain kun oli ale. Rahaa ei kuitenkaan kulunut paljon mitään.

Nyt takaisin tylsyyteen ja eimitääntekemistä. Lueskelen pariin kesätenttiin ja odotan syksyä.

Vaatteista

2008-07-16T19:06:00.004+03:00

Tentti oli viikko sitten, ja ihan oikeasti menin sinne. Enkä lähtenyt heti pois, vaikka kysymykset kieltämättä oli vaikeita. Tulevaisuuden varalle opin jotain, nimittäin enkun kielisistä kirjoista kannattaa suomentaa ne keskeiset termit, että on sitten jotain hajua, mitä tentissä suomeksi kysytään. No, laitos lomailee nyt, joten tuloksista ei ole mitään tietoa. Maltan kyllä odotella, syksyllä sitä olisi mahdollista vasta uusiakin. Vähän kyllä harmittaa, jos se ei mennyt läpi, mutta ei nyt mitään itsemurha-fiiliksiä ehkä ole odotettavissa kuitenkaan. Yritän opetella siihen, että vastoinkäymiset ja epäonnistumiset kuuluu normaaliin elämään.

Viikonloppuna lähden Tukholmaan sukulaisille ja yritän nauttia olostani siellä. Mennään äidin kanssa laivalla Turusta, joten toivottavasti on hyvä ilma! Muuten matkasta tulee tylsä. Tukholmassa on luvassa kaikkea kivaa, mutta ei mitään erityistä. Ajattelin ehkä käydä jossain museoissa ihan itsekseni. Olen jo etukäteen stressaantunut ruuasta. En haluaisi olla hankala, vaan syödä sitä mitä muutkin ilman mitään erikoistoiveita. Päätin alkaa välittää itsestäni ja lopettaa laktoosin käytön, ja se on helpottanut mahan turvotusta ja kipua aika huomattavasti. Toisaalta, kai nyt Ruotsissakin on laktoosittomia tuotteita ihan samalla tavalla kuin täälläkin, joten ei se varmaan mikään maailman suurin ongelma tule olemaan.

Olen tosi stressaantunut tuosta matkasta. En yhtään tiedä, miten jaksan. Siellä pitää olla sosiaalinen joka päivä. Pitää jaksaa tehdä kaikkea. Ei saa olla masentunut. Pitää puhua. Pitää nukkua patjalla olohuoneen lattialla. Ja Kissaakin tulee ikävä! Vien sen iskälle hoitoon, toivottavasti se pärjää siellä. Luultavasti raukka on ihan hukassa ilman minua.

Noloa myöntää, mutta olen jäänyt koukkuun muotiblogeihin. Ihanat laihat tytöt esittelee vaatteita, kaikki on jotain kokoa XS, ja valittaa, kun kaupoista on muka aina juuri se koko myyty ja S on niin kamalan suuri. Hmmph. Varmaan noilla muotiblogeilla on ollut vaikutusta siihenkin, että oma vaatteiden ostelukin on riistäytynyt käsistä. Tottakai haluan olla yhtä ihana kun muotiblogien pitäjät! Mutta eniten nyppii se, että aikuiset ihmiset ostaa vaatteita lasten osastoilta. Luultavasti mielikuva on vain omassa päässäni, kun kuvittelen heti, että lasten osasto pitää mainita vain siksi, että "Oon niin ihana ja pieni, että vaatteet pitää ostaa lasten puolelta!". Olen itsekin ostanut lasten vaatteita näin aikuisena, muta en enää pitkään pitkään aikaan, koska olen nykyään tällainen läski. Ja silloin kun ostin, niin olin siitä ihan hirveän ylpeä! Katsokaa kaikki, olen niin laiha, että minulle mahtuu lasten vaatteet. Blah, nyt taidan olla vain katkera ja kateellinen, kun enää ei mahtuisi lasten vaatteet toiseen jalkaankaan.

Aikatauluton

2008-07-09T09:18:00.003+03:00

Vielä olisi vähän aikaa lukea. Onneksi, sillä toinen kirja on lähes opettelematta vielä. Ehtiihän tässä.

Yöllä mietin sitä, kuinka paljon ahdistun kaikista aikatauluista. Sellainen ei yhtään sovi minulle! Saan kaameita ahdistuskohtauksia, sydämentykytyksiä, masennun, haluan tappaa itseni, käyn ihan ylikierroksilla tai lamaannun kokonaan. Haluaisin jotenkin oppia tulemaan toimeen tämän aikataulurajoitteeni kanssa, tai sitten vain hyväksyn sen. Mutta mitä on maailmassa ihmisille, joka ei voi sietää aikatauluja? Mitä työtä voin tehdä ilman sen suurempia aikataulutuksia? Toki kai jotain aikatauluja on pakko olla, mutta vain jotain suurpiirteisiä ja harvoja?

Miksi ei elämä voi olla vain yhtä laiskaa lauantaita?

Heinäkuuta

2008-07-07T19:45:00.002+03:00

Suunnittelen taas syksyä ja elämääni. Kuvittelen (tai ehkä toivon) hakevani työharjoitteluun sitten kun voisi olla sen aika. Syksyn opetusohjelma on ilmestynyt ja olen innoissani kaikista uusista kursseista! Toivottavasti jaksan pidempään kuin ensimmäiset kaksi viikkoa. Olen lukenut siihen kesätenttiin. Olin ensin ihan hirveän ahdistunut, kunnes huomasin katsoneeni päivän väärin ja se onkin vasta keskiviikkona! Tapahtui joku ihan kummallinen rauhoittuminen ja aloitin lukemisen, ja se on sujunut ihan kohtuullisesti. Ei hyvin, mutta ihan riittävästi toivottavasti. Voisin alkaa sekoilemaan enemmänkin päivämäärissä, niin olisin ilmeisesti vähemmän stressantunut ja ahdistunut. Tulisi jo syksy.

Viime viikolla tapahtui kaikkea kamalaa. Ajoin autolla ja itkin niin, etten meinannut nähdä eteeni. Hävetti. Olen shoppaillut maanisesti ja tuhlannut vähiä rahojani ilman mitään huolta huomisesta sillä seurauksella, että jo näin alkukuusta jouduin lainaamaan isältä rahaa. Olen rahan suhteen ihan toivoton tapaus.

Kesäretkiä

2008-06-28T18:50:00.002+03:00

Tänään olen tehnyt jotain kivaa. Nimittäin perinteisen kesäreissun Vammalaan vanhojen kirjojen päiville. Oli hauskaa. Ihmisiä oli ihan hirveästi ja jotkut haisi pahalle, oli tungosta ja kuumaa, mutta en ahdistunut! Pystyin olemaan siellä ihan normaalisti, vaikka kiinnitinkin huomiota asioihin, jotka normaalisti ahdistavat. Kirjahyllyyn tuli täydennystä kolmen kirjan verran. Tuhlasin Hessen Arosuteen, Dostojevskin Rikos ja rangaistukseen sekä yhteen opintoihin liittyvään perusteokseen. Tuntui jotenkin tuhlaavaiselta ostaa kirjoja, vaikka käytettyjä olivatkin, paitsi tuo opintoihin liittyvä. Ostan kyllä normaalistikin aika paljon kirjoja, mutta lähinnä kirpputoreilta, jossa ne maksaa yleensä muutaman euron. Hyvästä kirjasta 8 euroa nyt ei ole hirveä hinta. Ihan liian helposti se summa tulee tuhlattua johonkin paljon turhempaankin!

Nyt olen väsynyt, herään aamuisin ihan liian aikaisin, enkä enää saa unta.